tiistai 26. kesäkuuta 2012

Takapihan kettinkiaita

Välillä täytyy miestäkin kiusata näillä minun "keksinnöilläni" ja askarointiin taas hänet usutin.
Pitkään mietin, miten rajaisin takapihan uuden istutusalueen takametsästä ja sitten se väläys tuli!
Aluksi ajattelin, että kun jostakin nurkistä löytyisi ruosteista kettinkiä ja sitä sitten tolppien väliin, mutta ei sellaista meillä ole. Eipä sitten auttanut, kuin käydä ostamassa sellaista. Kaikki muut tarveaineet tolppineen löytyikin varastosta. Tolppien nuppeina vanhan keittiönkaappien vetimet ja sitten spreimaalilla mustaa pintaan.



Olen oikein tyytyväinen - jälleen.





**************************************************
Tähän loppuun laitan kuvakollaasilla terveiset miehen sukulaisille Lappeenrantaan. Heipä vaan sinne ja kiitokset vielä taimista, jokainen selvisi talvesta ja ilahdutti kukinnoillaan!
Oikein mukavaa kesänjatkoa!


tiistai 19. kesäkuuta 2012

Juhannusviikkoa!


Juhannusviikon somisteeksi tein jo kuihtuneista vuorenkilven kukinnoista sydänkranssin. Jotenkaan en raaskinut niitä kaikkia kompostiinkaan heittää.



Pohjana käytin risuista tehtyä sydänkranssi.





Aurinkoista juhannuksen aikaa kaikille tänne kurkistaville
 ja lämmin kiitokseni teille ihanille, jotka jaksatte jättää kommenttejanne!! <3

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Miehen tasakymppi juhlat

Kesä aloitettiin miehen tasakymmeniä juhlien. Onnea vielä ukko-kulta!
Ja lämpimät kiitokset sinne Kuopion suuntaan ihanille apulaisille upeista kakuista!!
Kahvipöytäasetelman tein mehitähdistä ja valkoisista ruusuista.















Somistelin paviljonkia kevyin verhoin, jotka ovat sellaista hyttysverhokudosta, joka kuivuu nopeasti sateen sattuessa.






Puutarhassa tulppaanit lopettelevat kukintaansa ja sitä jatkavat mm. clematis 'Nina' (oli ihan pakko ostaa jostakin syystä... ;-D) ja jättilaukat.

 


 

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Wien

Keskimmäinen poika matkasi tässä kesän kynnyksellä muutaman päivän ajan ihanassa Itävallan Wienissä  ja luvallansa saan julkaista matkakuviaan täällä blogissani.







Kasvitieteellistä puutarhaa.



Miniatyyri puisto























Matka oli ollut oikein antoisa, oli kierrellyt myös erilaisissa museoissa, vesipuistoissa ja eläintarhoissa sekä myös Riesenradin maailmanpyörässä, joka lienee koko Wienin symboli. Sacher-kakku oli kuulemma maineensa veroista.
 Historian havinaa on Wien pullollaan.