lauantai 31. elokuuta 2013

Kesäreissuilta

Nyt sitten kuvakollaaseja kesän lomareissuista täällä kotomaassa. Pääsääntöisesti matkankohteina olivat puutarhat/puistot/taimistot.

Aloitetaan kollaasilla Montosen yksityispuutarhasta Jyväskylästä. 
Kyllä oli ihan huippu hienoa!
Kuvat suurenevat niitä ' klikkaamalla'



Perennapuutarha Pöntinen Kalkkisissa, 
jossa piipahdimme myös taidenäyttelyssä tallin ylisillä.



Tampere ja Hatanpään Arboretum



Taimi-Moisio Porissa



Porin arkkitehtuuria, joka miellytti kovasti silmää.



Kirjurinluoto (Pori),
jossa pääsimme rapsuttelemaan suloisia alpakoita




Yyteri



Vanha Rauma

 

Meillä Suomessa on paljon nähtävää!

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Grillikota

Tätähän se meijän miesväki on kesän aikana rakennellut ja suurimman työn kyllä teki siippa lomansa aikana. 



Kaikenlaista pientä nikkarointia listoineen ja katon palahuopineen siinä tuntui olevan ihan riittämiin.



Mutta kyllä se on kiva pömpeli kaikkinensa ja etenkin viileämpinä ilmoina siellä on niin, niin suloisaa olla.

 

Ovenkahvan olen joskus jostakin metsiköstä löytänyt ja säästellyt oikeaan käyttöönsä. Kaarnasydämen vuoleskelin koristukseksi.

 

Mökki sijoittuu pienelle niemekkeelle ja tämä kuvaotos on rannasta vasempaan päin näpsäisty.



Pelastettiin yhtenä iltana saunanoven sisäpuolelle lennähtänyt mikä lie yökiitäjä, joka oli aika hyvän kokoinen.



Mökin maastoon en ole halunnut mitään sen suurempia istutuksia tehdä, tykkään maiseman luonnonmukaisuudesta, lisänä tosin se, ettei alueella ole paljoakaan maa-ainesta, koska Pikku-Salpausselän loppupäätä osuu tontille. Jotakin pientä tosin tunnustan istutelleeni ihan 'nurkkien' viereen.

 

Kuva viimeviikolta aamuvarhaisella auringonnoususta, ei ollut tuuli tyyntynyt yöksi, joten aamusta jo laineet kävi.

 

Lämpöä on vielä näin elokuun loppupuolelle riittänyt.
Kesän lopulla aina pieni haikeus iskee, kun illat alkavat pimetä. 
Pienenä lohdukkeena täytyy kynttilöitä sytytellä.

lauantai 10. elokuuta 2013

Elokuun tunnelmia

Kesälaitumilla tunnen vielä hiukan olevani, joten vielä en tee postausta kesän pyrähdyksistä tahi mökin ahertamisista, koska kesä vielä jatkuu, ainakin tämän elokuun. Muutama reissukin vielä edessä.
Heinäkuu oli äärimmäisen vaihteleva säiden suhteen. Välillä lämpötila putosi 14 asteeseenkin. Nyt elokuu vuorostaan on ollut helteinen tähän asti.

Puutarhassa kukassa parasta aikaa;
Kuunlilja 'Fire and Ice'



Lilja Conca d'Or


Kesän uusia hankintoja japaninlehtikuusi



Seuraavatkin puutarhan uutukaisia;
kärhö 'Piilu'



jalokello 'Astra Pink'



Purkkikukkivaisina kokeilussa pinkkejä calloja, 
joiden mukulat hankin keväällä Helsingin puutarhamessuilta.
Jännästä ne puhkeavat kukkaan täysin valkoisina ja
sitten hiljakseen päivien kuluessa väri muuttuu tumman pinkiksi.


Kesä siis vielä jatkukoon!