sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Rauhaisaa Joulua!

Loviisan joulukodeissa käytiin viime viikonvaihteessa.  
Tässä muutama kuvakollaasi sieltä.



Valittuihin koteihin oli ilo astella, 
kun vastaanotto oli jokaisessa lämmin ja ystävällinen.
Glögiä maisteltiin ja syötiin makoisaa kanttarellikeittoa 'Villa Aaltosessa' upean taustamusiikin kera!



Tämä viikko onkin mennyt joulusiivousta tehdessä
ja keskimmäisen pojan Pelastajan ammattiin -valmistujaisia valmistellessa.


Oma tietokoneemme teki stopin viime viikolla ja datafirmasta ei ole vielä saatu konetta takaisin. En ole siten päässyt tänne blogistaniaan ollenkaan, kuin vasta nyt, kun nuorimmainen tuli joululomalle ja toi koneen mukanaan.

Jouluverhot ompelimosta hakiessani mukaani tarttui tämä komistus kuistille.



Omistaja oli tuonut Hollannista joulunajan sisustusesineitä myyntiin. Kannattaa käväistä katsomassa, mitä kaikkea kivaa sieltä löytyy, jos paikkakuntalaisia osuu blogiini eli Mittatilausompelimo 'Adrianne' 
(Kuusankoski).





Nyt toivottelenkin kaikille lukijoilleni 
3D askartelukuvien myötä;

Rauhallista Joulua!






tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulun valmistelua

Kyllä tuntuu taas niin nopeasti aika kuluvan,
että parisen viikkoa enää joulun pyhiin. 
Kotosalla olen jouluaskareita tehnyt omaan rauhaisaan tahtiini. 
Uudet keittiön jouluverhot ripustelin ennen Itsenäisyyspäivää. 

  

(Kuva vääristää väriä punaisemmaksi, kuin oikeasti ovat.)



Myös toiletin puolelle laitoin ensimmäistä kertaa jouluverhon. 
Ihan kivasti piristää silmää sinne astellessa.

 

Joulukoristeita on kertynyt vuosien varrella melkoinen määrä, 
mutta onneksi olen saanut niitä jaeltua eteenpäin. mm vanhimmalle pojalle sekä siskollenikin.



Etukäteen ajattelin joulusta, että en siihen sen kummemmin jaksa panostaa, mutta jotenkin kummasti sitä vaan päivittäin jotakin sen eteen kuitenkin tekee. Yksi suuri tekijä on se, että kaikki lapset tulevat kotosalle joulua viettämään. Kivaahan se toki on!
Tässä vain on yhdet pienet juhlat ennen joulua järjestettävä, kun keskimmäinen poika valmistuu Kuopion Pelastusopistosta. Ja, mikä parasta, muuttaa takaisin tänne kotikaupunkiinsa!

Pipareita leivoin eilisiltana. Tällä kertaa pelkkiä enkeleitä.
Kyllä niistä tuleekin ihana tuoksu huusholliin.

 
Viikonlopuksi hiukan suunnittelin, että ajeltaisiin Loviisaan 'Wanhan Ajan Joulukoteja' katsastamaan.
Paljon riippuu kelistä lähdemmekö.

Rauhaisaa joulun odottelua!
Joulu tulee vähemmälläkin ahertamisella.

torstai 5. joulukuuta 2013

Jouluista bling blingiä

Lievästä aivotärähdyksestä selvittyäni onkin aika alkaa makustella joulun taikaa.
Kiitos kaikille tsempeistä, oli se niin lohduttavaa!

Voiko jouluna olla liikaa bling blingiä...
(Siippani mielestä voi!)
Talven juhlakausi parhaimmillaan ja luohan kristallit lisää tuikkivaa valoa pimeään aikaan.


Käväistiin Kuopion reissulla tuttuun tapaan AmandaB:ssä ja voi, 
kuinka siellä oli taas niin kaikkea kaunista tarjolla.

Nämä lähtivät mukaan. Ovat joulukuusen koristeita.



ja tämä

 

 

Nämä löysin paikallisen tavaratalon poistomyynnistä. 
Tykästyin niiden vanhanaikaiseen tyyliin.

  



Huomenna juhlitaan maan Itsenäisyyttä!