lauantai 15. marraskuuta 2008

"No-o onkos tullut kesä...."


Nimittäin näin kauniisti paistoi aurinko rannassa hetken aikaa, kun pyörähdimme siellä viikolla.
Tavallaan ihan kiva, mutta vastapainona on sitten nämä sateiset ja sumuisetkin marraskuun päivät.
Vene oli puolillaan vettä, kun oli niin paljon satanut. Käännettiin poloinen vanha paatti ympäri odottelemaan lunta ja jäätä.
Saa nähdä, koska järvi jäätyy, taitaa mennä tammikuulle. Parina viime talvena jää ei ole edes kovin paksuksi ehtinytkään. Näinköhän on Suomen talvet pysyvästi näin leutoja (?)




Pihakeittiö saatiin rakenneltua loppukesästä ja syksystä niin pitkälle sekä tukittua aukot hiiriltä ja oravilta, että ensi keväänä tästä on hyvä jatkaa sisustuspuuhilla. Valmiina on jo odottamassa appivanhemmilta saatu soma pikkuinen emaloitu valkoinen puuliesi.


Seuraavan kerran pyörähdetään mökillä oletettavasti kuusen haussa. Silmäilimme jo sopivan kaadettavan kuusen, josta latvan nappaamme.


Kyllä se aivan kohta talveksi muuttuu.


15 kommenttia:

selma kirjoitti...

Tuollaisissa maisemissa viityy varmasti. Lumiräntää satelee ja entiset lumet sulasivat kokonaan täältä.

Sirkka kirjoitti...

Ei voi olla totta...huudahti Sirkka tämän nähtyään...niin kaunista kuin olla ja voi...huokaus, voisin asua ympäri vuoden vaikka tuolla pihakeittiössä:) siis vielä jatkan kaunista hyvin kaunista....
sanoi ettei oravat ja hiiret tule...meillä täällä katolla asuu oravia ja rapsuttelevat öisinkin ja usein pelkäänkin joskos tekevät reiän ja tulevat viereeni nukkumaan:)
metsähiiriäkin on nähty meidän pihassa ja otin kerran kuvankin kun söi omenaa, et näin kaunpunki kodissakin:)
mut vielä kerran lopetan lauseeseen teillä on hyvin kaunista.

Anonyymi kirjoitti...

Ylin kuva on tosiaan hyvin kesäinen, ei uskoisi että se on marraskuun maisemaa. Teillä on kertakaikkiaan aivan IHANA kesäpaikka!
Talvien muuttumista pitkäksi pimeäksi syksyksi olen minäkin murehtinut...ei meillä ole (ainakaan täällä Etelä-Suomessa) kohta neljää vuodenaikaa, on vain kolme: kevät, kesä ja pitkä syksy.
Luonnotonta mutta totta!
Mukavaa lauantai-iltaa ja oli ihanaa päästä kurkkaamaan tuollaista kesäparatiisia:)
Nyt en saa kommenttiani taas "liikkeelle" kuin anonyyminä? mutta terkkuja Mimosamammalta Metsän reunasta:)

mimosamamma kirjoitti...

Testing, testing! Eli kokeilen onnistuuko kommentointi (hermot ovat koetuksella kun kone reistaa:)

Nina kirjoitti...

Selma;
Kyllä minä tykkään mökkeilystä, kuivan kelin aikaan varsinkin. Nyt on taasen aivan kammottavat kelit ja niin pimeää.

Sirkka;
Voi, kiitos kovasti sanoistasi!:)
Kiva, kun pidit!
Olen luontoihminen ja iloinen siitä, kun saan nauttia tuosta kaikesta.

Oravat voivat olla joskus melkoinenkin riesa, vaikka muutoin ovatkin aika vekkuleita otuksia.

Mimosamamma;
Lämmin kiitokseni myös sinulle sanoistasi!:)
Kuva on tosiaankin tältä marraskuun puolesta välistä. Hetken aikaa, ehkäpä vajaan tunnin verran, aurinko pääsi paistamaan ja nappasin kuvan. Se jopa hieman lämmittikin säteillään.

(Nämä koneet aina välillä venkoilee, mutta nythän taisitkin saada viestipuolta toimimaan.)

Marja-Leena kirjoitti...

Ihana kesäpaikka teillä, tuolla kyllä viihtyy! Toivotaan, että saadaan vähän vähemmän sadetta, ja tulee kunnon talvi ainakin jouluksi.
Mukavaa viikonloppua, Nina!

Elina kirjoitti...

Onpas ihanan näköinen mökki kauniin järven rannalla. Oikea unelma! Ja tuossa pihakeittiössä kelpaa kokkailla, ihanalta näyttää sekin.

Nina kirjoitti...

Marja-Leena;
Toivotaan todellakin, että saisimme valkean joulun! Jo muutamana edellisvuotena on myös saanut jännäillä tulee lunta jouluksi.

Elina;
Kiitos, kiitos...:)
Odottelen kovasti, että pääsen pihakeittiössä kokkailemaan ja vielä puuhellalla.

Sussi kirjoitti...

Hei

Ensikertaa täällä vierailulla.

Teillä on kaunis kesäpaikka, kauniita kuvia.

Mari kirjoitti...

Tosi ihanalta näyttää! Minäkin viihtyisin tuolla vaikka millä mitalla, varmasti:)

Nina kirjoitti...

Sussi;
Kiitos vierailustasi ja kommentistasi!:)
Mukavaa viikonalkua!

Mari;
Kyllä tosiaan minäkin viihdyn mökillä, näin pimeän vuodenaikaan vähemmin, mutta kun valoa päivässä piisaa ja kelit suosii niin tuonne aina kulkeudun, ajomatkaakin vain puolisentuntia.

Marja-Leena kirjoitti...

Hei sinulle on tunnustusta blogissani, ole hyvä!

Sisko kirjoitti...

Ihanat mökkimaisemat, siellä viihtyy ja kesäkeittiössä myös!

Nina kirjoitti...

Kiitos Sisko sanoistasi!:) Viihdyn kyllä hyvin rantamaisemissa.

Kaanon kirjoitti...

Olen blogissasi ensi kertaa ja ihastuksesta mykkyrällä.
Tyylikäs blogi. Hienoja juttuja vaikka millä mitalla.