maanantai 8. joulukuuta 2008

Joulun aatoksia ja kransseja

Itsenäisyyspäivä on nyt juhlittu ja hetkeksi palaamme arkeen, kunnes joulunpyhät tulevat.
Tämä aika ennen joulua on toisaalta sitä parasta aikaa, kun saa pukea kotia jouluun ja suunnitella leipomuksia, joulun ruokia jne, mutta toisaalta tämä voi olla myös väsymistä, väsymistä kaiken liiallisen joulukiireen ja hössötyksenkin keskellä. Monelle juuri tuo hössötys on se kaikista eniten joulumieltä tuova ja hyvä niin. Ne, jotka väsyvät hössötykseen ja tuntevat jouluun liittyvän suuren tunnelatauksen olevan kadoksissa voivat tuntea ihan ahdistustakin. -Mutta on hyvä muistaa, että joulu tulee vähemmälläkin. Joulutunnelman voi tavoittaa, kun hakee sisältään hiljaisuuden ja sitä myötä rauhan. Kun on itselleen armollinen, mieli hoitaa lopun ja ehkä jaksaakin hiukan rakennella joulua myös ihan niissä realistisissa puitteissa.

(Klikkaa kuvaa niin saat tekstin näkyville)

Jouluhössötyksiin palatakseni (olen virkavapaalla ja minulla on siis aikaa) kokeilin mallata jouluiseen ovikranssiin kahta eri versiota.


Leikittelin hiukkasen vielä niillä punasipuleillakin, mutta päädyin tuohon valkoiseen versioon ja asetin sen ulko-oveen.



30 kommenttia:

maiju kirjoitti...

Itsellä ei jouluisin juuri ole stressiä ollut, kun aina on saanut istua valmiiseen pöytään. Niin myös tänä jouluna ;). Lahjojen hankkiminen tosi aiheuttaa pientä ahdistusta, kun väkisin pitää yrittää löytää jotain, jossa olisi sekä järkeä että ideaa. Ja kohtuullisella kukkarolla tietysti.

Kauniita kransseja, kumpainenkin kelpaisi minulle!

Mari kirjoitti...

Oih miten kauniit koristukset molemmissa vaihtoehdoissa:) Niin... tuleehan se joulu stressaamattakin. Onneksi. Stressaan tällä hetkellä muista asioista niin liikaa, että tuntuu siltä, että joulu tulee ja menee. Onneksi se tulee ensi vuonnakin;)

Anonyymi kirjoitti...

Kun 'pakollisia' joulunodotuksia oli, siihen valmisteluun joskus turhautui. Nyt olemme miehen kanssa kaksistaan ja teemme vain sen mikä tuntuu kummastakin mukavalta, eikä mitään hössötyksiä. Läheisiä tulee muistettua lahjoilla, mutta yritän olla ottamatta niistä paineita. - Jaaaa .... vävy ei halunnut kuulemma pehmeää pakettia, pitää olla kova ... tällaista se on!

Ihania ovikransseja, kyllä minäkin voisin ottaa kumman vain, ovat siksi kauniita! Mukavaa viikkoa sinulle! ;)

Krisse kirjoitti...

Molemmat kranssit on hyvän näköisiä. Laittaisin oveen kumman vaan.

Hanna kirjoitti...

Voi kun taaaas on kauniita kättesi töitä!!! Aivan ihania kransseja olet tehnyt! Ja niin kaunis on tuo enkeli runon kera (tihrasin lukea runon, ja kerrassaan kaunis olikin)...

-Satu- kirjoitti...

Kauniita kuvia löytyi täältä blogista, minne löysin ensimmäistä kertaa :) Ihania kransseja olet tehnyt!
Satu

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Niin on kauniita kumpainenkin.Ei siinä tarvitse olla kuin pelkkä
rusetti niin tunnelmä syntyy jo siinä.Kauniin valkean olet valinnut oveesi. Voihan sitä joulun jälkeen vaihtaa sipuliseen.
Pihta varmaan on mukavampi työstää kuin kuusenhavu.
Helsingin naistenmessuilla viikonloppuna oli yksi nainen joka teki kransseja puksipuun oksista ja voi että olivat runsaita ja kauniita.Kukapa sitä omaa puksustaa
lähtee leikkelee ihan vaan kranssin toivossa? :)

Nina kirjoitti...

Rouva Romu;
Eipähän joulustressiä pääse tulemaan, kun osaa mitoittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
Itse hankin joululahjoja oikeastaan pitkin vuotta. Aikoinaan, kun omat ja kummilapset olivat pieniä, niin kirjeitä joulupukeille ja siis lahjatoiveita pääsi toteuttelemaan vasta joulukuun aikana.

Mari;
Kiva, kun pidit kransseista!:)
Ja näinpä on, että joulu tulee joka vuosi uudestaan. Välillä on jouluja, jotka vain hujahtavat ohitse ja sitten on niitä jouluja joita muistelee pitkään.

Marja-Leena;
Kiitos jälleen sanoistasi!:)
Niin ne joulut muuttuvat. Kohta mekin olemme miehen kanssa kahden. Nyt vielä nuorin lapsi on kotona ja mutta on jo 17 v eli ei mitään sen kummoisempia lahjahössötyksiäkään. Vanhemmat pojat tulevat käväisemään jouluaterialla.
Mukavaa viikkoa myös sinulle!:)

Krisse;
Kiitos sanoistasi ja kiva siis, kun pidit!:)

Hanna;
Kaunis kiitos, kun pidit!:)
Hiukka epäselvästi enkelin teksti näkyy, mutta kuvanhan saa suuremmaksi sitä napsauttamalla.

Satu;
Kiva, kun löysit blogiini! Kiitos myös kommentistasi!:)

Pajupirtti;
Kiitokset sinullekin, kun pidit!:)
Naistenmessuille olisi ollut kiva päästä. Olen muutama vuosi sitten ollut Vanhassa satamassa käsityöläismessuilla ja kivaa oli.

Puksipuusta tulisi varmasti aivan upea kranssi, mutta eihän siitä raaskisi oksia taitella.
Huomasitkin, että kranssini on pihtaa. Minulla on jokin allergia kuusenoksiin ja tulee kutisevia vesikelloja käsiin. Hanskoilla en osaa oikein tehdä.

mimosamamma kirjoitti...

Hei Nina!
Aivan UPEITA kransseja molemmat, olet kyllä taitava tekijä!
Minulle tulee tosi hermostunut olo (kai se stressiä on) jos joudun menemään kauppojen hulinaan, huhhuh...tänään oli pakko lähteä hakemaan eläimille ruokaa ja suunnata auton nokka kohti "ostosparatiisiamme" ja aikamoinen vilinä siellä olikin. Ihanaa oli taas palata kodin hiljaisuuteen:)

Sirkka kirjoitti...

Voi kuinka kauniit ovat molemmat,meidän ovea kolkutetaan, aina marraskuun lopulla ja siellä on nainen, joka myy erilaisia joulukransseja, joita hän on itse tehnyt. Näytän sen myöhemmin, kun taas lunta sataa.
Minulla ei ole minkäänlaista joulustressiä, olen ottanut aivan rauhallisesti, enää kuusi puuttuu ja tietenkin jouluruuat.
Mukavaa iltaa.

mimmuli kirjoitti...

Kauniita kuvia :) Minusta molemmat ovat kivoja kransseja:) Stressaamatta koitan minäkin olla, sieltä se joulu tulee stressasi tai ei...

SariW kirjoitti...

Kauniit kranssit, kumpikin.
Minä nautin tästä joulun lähestymisestä. Polttelen kynttilöitä, kodissa tuoksuvat joulumausteet ja muutama joulukoristekin on jo esillä.
Ihanaa aikaa : )

Nina kirjoitti...

Mimosamamma;
Kiitos kovasti sanoistasi!:)
Kyllä mullakin verenpaine nousee jouluruuhkissa lähinnä siksi, että ihmiset voivat ollakin niin nyreitä ja vielä joulunaikaan. Etuillaan ja tönitään ym ym. Kun toisaalta olisi niin kiva piipahtaa kaupoissa ihan vain silmäilemässä kaikkea kaunista ja kuunnella taustalla soivaa joulumusiikkia.

Jaana kirjoitti...

Hei Nina!

Kävisitkös blogissani! :)

Nina kirjoitti...

Sirkka;
Eikös olekin mukava näin hiljaksen ja ajan kanssa valmistautua jouluun.
Odotankin nyt, millaisen joulukranssin olet hankkinut, kunhan siis tuota lunta tulee :)

Mimmuli;
Kiitos vierailustasi ja kommentista!:) Tosiaan joulu tulee hössötti sitä tai ei.

Sariw;
Joulunaika on tosiaan ihanaa aikaa ja joulunpyhät etenkin suovat hyvää aikaa rauhoittumiselle ja rentoutumiselle.

Jonna;
No, hei - täytyypä tulla kurkistamaan... :)

Heidi kirjoitti...

Ensimmäistä kertaa visiitillä blogissasi =) Löysin tänne Jonnan kautta, Pitsinauhaa!

Ihanaa löytää aina uusia paikkoja, tänne tulen varmasti uudelleen.

Heidi
<3

Anonyymi kirjoitti...

Kauniita kransseja olet sitonut ja molemmat koristelut kauniita. Minulle tuo puulaji on ihan outo, Nimen olen kyllä kuullut, mutta en tiedä täälläpäin missään kasvavan sellaista. Ehkä jonkun puutarhassa voi ollakin. Itsenäisyyspäivä meni ja joulu tulee hyvää vauhtia. Pian alkaa joulukiire, kun tätä muuta hössötystä vielä tämä viikko. Kivaa, kun saat nauttien laitta joulua rauhassa. Ehkäpä minäkin joskus saan sellaisen piiiitkän rauhallisen joulunalusajan :)Kivat nuo risukiemurat amaryllispurkissakin. Pajusta olen noita viipottajia tehnyt joskus ja ovat ulkokorissa koristieena. Ihana ja tunnelmallista tätä aikaa sinulle. Kiva tuo bannerin kuvakollaasikin, Olet taitava, kun osaat omista kuvista tuhon kuvat laittaa :)

Nina kirjoitti...

Heidi;
Kiitos vierailustasi ja kommentista!:)
On mukava löytää uusia blogituttavuuksia! Tervetuloa uudelleen!:)

Selma;
Kaunis kiitos kommentistasi!:)
Minulta löytyy pihasta useampaa jalohavua ja voin hyötää niitä.

Yritän ottaa tästä ajasta niin paljon irti, kuin voin. Tulossa on kuitenkin erilainen joulu, olen nuorimmaisen kanssa kahden; mies on töissä ilta kymmeneen koko joulunpyhät ja isot lapset käväisevät vain vieraisilla.

Jaana kirjoitti...

Laitoin meiliä tulemaan! :)

tina kirjoitti...

Kauniit kranssit.Olet kyllä melkoinen kädentaiataja:0)!

Sirkka kirjoitti...

Voi ei unohdin aivan sen joulukranssini näytön...olisi niin hyvin sopinnut tämänpäiväisten kuvien kanssa, kun tänään satoi lunta meille.
Vielä sen näet...
mukavaa iltaa.

Nina kirjoitti...

Tina;
Kiitos sanoistasi ja vierailustasi!
Oikein mukavaa joulunodotusta sinulle!:)

Sirkka;
Tosiaan sinun kuvissasihan on jo lunta.
Ei se mitään, onhan tässä sitten mukavaa aikaa odotella kuvaa kranssistasi!:)

Sarppa kirjoitti...

Voi kuinka ihania kuvia...tuo otsikon kollaasikin niin viehättävä..

Nina kirjoitti...

Kiitos Sarppa sanoistasi ja kiva, kun piipahdit!
Mukavaa joulunodotusta!:)

tinttarus kirjoitti...

KAUNIITA kauniita kauniita......

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

suloisia ja niin erilaisia kransseja kauniita ehdottomasti
ilona

Pibu ja Tinde kirjoitti...

Hei, eksyin tänne ihan sattumalta. Kauniita kuvia ja kivoja ideoita sinulla! Tinde

Nina kirjoitti...

Kiitoksia Tinttarus ja Ilona kauniista sanoistanne ja mukavaa viikonloppua kumpaisellekin!:)

Tinde;
Kiva, kun eksyit tänne! Ja kiitoksia sanoistasi!:)
Tervetuloa uudelleenkin!

tinttarus kirjoitti...

Rauhaisaa joulumieltä ja sitä sisimmän kuuntelua kuuluttelen perään minä ainakin...Tuntuu kurjalta tosiasia, että tänä päivänä oikeasti löytyy väkeä, joilta joulun perimmäinen tarkoitus ja merkitys on kokonaan kateissa.
Minä ihastuin tuohon punaiseen versioon!! Ihana!!!!!
Iloa, valoa ja rauhaa kolmanteen adventtiin.....

Nina kirjoitti...

Kiitos Tinttarus!:)
Ja oikein mukavaa kolmatta adventtia sinulle myös!

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de