tiistai 28. huhtikuuta 2009

Vappua!

Tovi onkin vierähtänyt, kun olen viimeksi istunut koneella. Aika on tällä välin vierähtänyt kaikenlaisissa arjen askareissa, jotka ovat vaatineet huomioni.
Tänään hiukan kuvailin pihaamme, kun muutoin en ole oikein saanut aikaiseksi sen kummoisempia askarointeja ja siis näillä kuvilla pihasta, päivitän blogiani.

Ihan ensimmäiseksi laitan uudelleen kuvaa nyt auenneista lumikelloista. Kyllä ne ovatkin kauniita puhtaassa valkoisessaan.


Tässä kollaasia sieltä täältä pihaa. Olen muokannut puutarhaa hiljakseen helppohoitoiseksi havupuutarhaksi, jossa siellä täällä ilmettä piristävät kukkivat pensaat, joihin on muuten tämän päivän aikana kehittyneet lehtisilmut.


Orvokkeja laittelin ruukkuun, tosin eivät ihan ole sitä mieliväriä, mutta kukkikoon nyt aikansa, kunnes asettelen niihin varsinaiset kesäkukat.


Viime kesänä kokeilin sementistä valaa raparperinlehteä ja hyvin on kestänyt talven pakkaset pihamaalla.



TOIVOTAN TEILLE KAIKILLE PIIPAHTAJILLE OIKEIN HYVÄÄ VAPPUA!
Toivotaan, että kelit suosii! :)

29 kommenttia:

Vekarus kirjoitti...

Kaunis piha sinulla. Noita raparperinlehtiä pitäisi kokeilla tehdä, jos kerran kestävätkin.

Vuokko kirjoitti...

Samaa tulin sanomaan kuin mitä Vekarus jo ehti kommentoida. Raparperin lehdet on nättejä, saisi vain aikaiseksi niiden tekoakin kokeilla.
Aurinkoisia vappukelejä teille.

Jossu kirjoitti...

Kauniita kuvia ja kaunis piha sinulla.
Samoin toivottelen hauskaa vappua sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

tervehdys!
itselänikin ollut haaveissa noiden lehtien valaminen, josko tänä kesänä sais aikaiseksi. ne ovat vaan niin kivoja koristeina.
muutenkin kaunista pihaa ihailin!
terkuin kati

Sussi kirjoitti...

Onpa kaunis piha. Eikös ne kauniit havupuut ole kartiovalkokuusia? Olen juuri ajatellut niitä omaan pihaan ja nämä kuvat kyllä vakuuttivat, että ajatus on oikea:)

Ihania nuo raparperin lehdet.

T. Sussi

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Virkistävää vappujuhlaa Sinulle Nina.
Kauniit kevätkukat ja ah niin sievät raparperilautaset.
Uudessa betoniaskartelukirjassa on kivoja uusia ideoita joita minäkin aion kokeilla kesemmällä.
Kirja on Malena Skoten Betoni on kaunista;Betonitöitä kotiin ja pihalle.Etsiskele se käsiisi , kannattaa.
Terveisin kaisa

Sirkka kirjoitti...

Minä puolestani oikein ilahduin kun huomasin sinun käyneen...kiitos sinulle.
Itse olen niin huono kävijä, että olen oikein pahoillani, käyn ainostaan vastasellaisella...aikaa tässä menee kovin ja on tuo olkapäävaivakin, joka heti ärsyyntyy, kun alkaa naputtelemaan..nyt tosin hiukan parempi.
Minulla on jo pihallani vaihtanut paikkaa useat kukat ja lisäntyneet niin maassa kuin ruukuissa, mutta nyt lupasin veljelleni toistakymmentäruukkua, aioin niitäkin vähentää...

Kaunis on pihasi niin harmooninen ja nuo raparperinlehdet..niitä olinkin nähnyt aikaisemmin lehdessä, ovat ihastuttavat polkuna.

Minä toivotan sinulle oikein hauskan iloista vappua ja lämmintä sellaista.

-TIINA- kirjoitti...

Ah miten ihanan näköisiä kuvia pihastasi! Rakastan havuja, harmi kun meidän korkeuksilla kaikki eivät menesty....Hyvää vappua myös sinulle!

Nina kirjoitti...

Kiitoksia kommenteistanne;
Vekarus, Vuokko, Jossu ja Kati!:)
Tuo raparperinlehtikokeilu onnistui suhteellisen hyvin, vaikka minulla oli hiukan liian ruovia semettiä.
Kiva, kun piipahditte!:)

Sussi;
Kyllä oikein tiesit, että ovat kartiovalkokuusia. Niitä on kaikkiaan pihallani 7. Vaativat nuorina kevätsuojauksen, kun ovat niin pienineulaisia.

Pajupirtin Kaisa;
Kiitos jälleen kirjavinkistä!
Nyt lukusalla pari pajutyökirjaa.

Sirkka;
Kiva, kun poikkesit vierailulle!:)
Kiitos myös sanoistasi!
Hiukan harmittelee minuakin, kun en ehdi käydä kommentoimassa kaikissa ihanissa blogeissa. Mutta vieraillaan siten, kun ehdimme.

Sinulla on niin paljon kauniita ruukkuasetelmia. Veljesi varmasti ilahtuu saamastaan.

PrinsessaTrio;
Kiitos kommentista!:)
Pikkuhavut ovat helppoja pihan somistajia ja ikivihreitä, joten talvella piha ei näytä tyhjältä.
Luonnon kuusista ja männyistä saa myös vuosittain oksia typistämällä/leikkamaalla kauniita pihan koristeita. Olen mökillä toteuttanut sitä, kun maa on niin kivistä ja mullatonta, niin ne kuusen- ja männyn taimet, jotka ovat sinne luonnostaan ilmestyneet, olen leikellyt pienestä taimestaan asti vuosittain.

Oikein iloista vappua teille kaikille kommentoijille!:)

Marge kirjoitti...

Kauniita kuvia! Kyllä täytyy sanoa, että lumikellot ovat niiiiin kauniin herkkiä ja olet onnistunut kuvassasi sen hyvin vangitsemaan!
Hauskaa vappua!:)

Eija kirjoitti...

Kaunista pihaasi on kiva katsella:)
Olenkin noita raparperin lehtiä tehnyt joskus, lisää vielä vois tehdä kunhan nuo lehdet nyt kasvavat.

Piitis kirjoitti...

Sinulla on kaunis piha!!!
Olet onnistunut hyvin "valuhommissa"
Ovat kauniita:))

Mukavaa ja aurinkoista wappua!!
Lomaterkuin Piitis

Hanna kirjoitti...

Oi miten kaunis piha sinulla onkaan! Ihan täytyi klikata kuva suuremmaksi ja ihastella tovi! Havut sekä kukkivat pensaat ovat myös minun suosikkejani ja niitä aoin tänäkin kesänä istutella pihalle. Minun kartiovalkokuuset ovat vielä kovin pieniä, sinulla näyttävät ihastuttavan muhkeilta!

Oikein hyvää vappua sinulle! :)

Mari kirjoitti...

Kaunis piha <3 Nuita raparperinlehtiä tosiaan pitäisi joskus kokeilla, kivan näköisiä! Aurinkoista Wappua :)

Marja-Leena kirjoitti...

Lämmintä vappua sinulle Nina, ja virkistävää luonnonhelmassa oleilua kauniissa pihassasi!
Nuo raparperilehdet ovat hyvässä 'kasvussa', eikä pakkanen ole päässyt niitä puraisemaan! :)
Mukava kun ehdit noilta arkirutiineilta poiketa :) voihan hyvin ja juhli kevääntuloa!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos samoin Nina!

Nina kirjoitti...

Lämmin kiitos kommenteistanne;
Eija, Marge, Piitis, Hanna, Mari, Marja-Leena ja Vekara!:)

Pihalla puuhastelu on antoisaa. Raparperinlehden valua kannattaa kokeilla. On vielä helppoakin. Jos haluaa tehdä lehdestä esim. linnuille pikkualtaan sen voi asetella pienen hiekkakeon päälle ja sen jälkeen lisätä sementti sen päälle.

Kiitos toivotuksistanne ja iloista vappua teille jokaiselle!:)

Krisse kirjoitti...

Nina...kauniita kuvia ..toivotan sinulle myös hyvää vappua..

Miia kirjoitti...

Oikein hauskaa vappua sinnekin! Pihalla on jo oikein kaunista. Meillä ei vielä lumikellot ole auenneet. Noita raparperin lehtiä olisi kyllä kiva kokeilla.

Elina kirjoitti...

Pihasi näyttää upealta! Iloista vappua sinullekin :-)

Riikka kirjoitti...

Ihania kuvia pihamaalta.
Oikein mukavaa Vappua! :)

Susanne kirjoitti...

Sinulla on kaunis piha.
Kivoja nuo sementistä valamasi raparperinlehdet.
Iloista vappua!

Sisko kirjoitti...

Kauniita kuvia pihakukistasi! Hauskaa Vappua sulle!

tina kirjoitti...

Kauniita kuvia pihastasi!Ihana raparperilehti täytyy kokeilla :)

Iloista vappua!

Lennu kirjoitti...

Raparperinlehdet ovat kiva idea koristamaan pihaa.
Kaunis piha teillä.

mimmuli kirjoitti...

Ihana piha...=) Ja oikein ihanaa alkavaa toukokuuta<3

Ainosofia kirjoitti...

Enpä ole ennen tuollaisia raparperinlehtiä nähnytkään. Varmasti kivannäköisiä puutarhassa.

Muutenkin puutarhasi näyttää jo tosi hyvältä. Havupuita pitäisi itselläkin laittaa enemmän. Ne ovat kauniita.
Ja orvokit tosi <3

Nina kirjoitti...

Kiitos kivoista kommenteistanne;
Krisse, Miia,Elina, Riikka, Susanne,
Sisko, Tina, Lennu, Mimmuli ja Ainosofia!!

Tosi kiva, kun piipahditte!

Kevät etenee hyvää vauhtia ja tänään meidän suunnalla hellettä. Aiotaan käväistä mökillä katsomassa joko jäät lähteneet, uskon, että on.

Oikein lämmintä viikonloppua teistä jokaiselle!:)

Sisko kirjoitti...

Mukavaa kesää, vappukin on jo ohi! Sinulle on jotain sivullani.

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de