perjantai 7. toukokuuta 2010

Kevään kukkijoita

Kevät on edennyt jo toukokuulle ja äitienpäivän kynnykselle. Kelien lämpenemistä odotellessa olen hankkinut muutaman valkoisen alppiruusun pihalle. Laitoin miehen karsimaan pihtakuusen alaoksia, kun on niin leveästi levittäynyt nurmikolle, vaikka tontin reunalla onkin ja niinpä siihen juurelle syntyi paikka alppiruusuille. Pihtakuusen runkohan on kauniin harmaa, sileä ja hiukan kiiltäväkin, joten yhtään ei alaoksien poisto rumentanut sitä.





Sinivuokot ovat jo jonkin aikaa olleet kukassa ja samoin sinistäkin sinisemmät skillat, joita kävin kuvailemassa viereisellä niityttyneellä tontilla.




Raparperi on kyllä yksi sitkeimmistä kevään kasvun aloittajista.


Valkeita orvokkeja laitoin vapuksi ja hyvin ovat tarenneet, vaikka räntää on muutaman kerran niskaansa saaneet. Haudallekin niitä myös vein.


Kun on vielä niin koleata, mutta jotakin kukkaa tahdoin kuistille, niin päädyin kestäviin krysanteemeihin. Kauppaan oli tullut näitä kauniin limenvärisiä (kuva hiukan vääristää todellista väriä) ja niitä sitten istuttelin.



Yhden valkoisenkin krysanteemin toki ostin myös.



Ensiviikolla sää lämpenee ja kevät puhkeaa täyteen kukkaansa! :)

20 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Hei Nina,

Paljon kauniita kuvia ja aivan lumoavan kaunis alppiruusu, ihana nähdä sen kukkivan, minulla vasta pienet nuput siinä, se on myös valkoinen.
Kaikki on sinulla niin kaunista ja aivan nyt kun sataa vettä ainakin täällä, niin luonto tykkää..ja jos olisi yöllä lämmintä niin vihreässä asussa kaikki olisi, joskin nyt on jo hyvällä alullaan!
Samoin kiitos itsellesi oikein hyvää äitienpäivää ja Kerttusta paijaan täältä käsin!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Voi Nina, Pikaista paranemista jos siitä nyt voi parantuakaan täydellisesti.Ihan on ollut sinua ikävä kun ei ole aikoihin kuulunut mitään. Tosin kevätkiiruut tuntuu olevan vallalla kaikkialla.
Kauniit kukkakuvat.
Iloista äitienpäiväviikonloppua.

TeSa kirjoitti...

Kaunis kukkapostaus.
Puutarhat ja kukkakaupat pursuavat ihanuuksia, mutta kylmän vuoksi ei paljon vielä voi tehdä ostoksia.
Kaunista viikonloppua myös sinulle.

Irene kirjoitti...

Kaunis blogi sinulla. Taidat olla esteetikko ja hyvä valokuvaaja. Mukava on katsella kuvia kasveista ja kukista. Hyvää äitinpäivää!

päivi kirjoitti...

ihania kukkasia ja kuvia:)
harmi kun alppiruusu ei kuki täällä, vain lehtiä nipin napin kasvattaaa:(
toivottavasti voit jo paremmin?
aurinkoista äitienpäivää ja
halaukset kerttulille ja sinulle, lämpimin ajatuksin
päivi ja leevi

Piitis kirjoitti...

Toivotan oikein hyvää äitienpäivää Sinulle!

^_^Piitis

Merja K kirjoitti...

Ihania kukkakuvia. Raparperi on kyllä tosiaankin sitkeä. Itsekin huomasin alkuja viime viikonloppuna mökillä.

Mukavaa viikonloppua!

Hallatar kirjoitti...

Kaunista.

Valkoinen alpiiruususi on lumoava. =)


Onnellista äitienpäivää sinulle.

Sussi kirjoitti...

Niin kauniita kukkia ja tuo alppiruusu on todella ihanan värinen.

Hyvää äitienpäivää!

SariW kirjoitti...

Upea rhodo ! Valkea alppiruusu on niin juhlava kukkiessaan...
Ajatella ensi viikolle on luvattu 25 astetta lämmintä...vähän kyllä epäilyttää ; )
Mukavaa viikonloppua !

Susanne kirjoitti...

Kauniita kukkia!
Hyvää äitienpäivää!

Nina kirjoitti...

Ihanaa, kiitos paljon kommenteistanne ja kiva, kun vielä löysitte tänne, vaikka hieman tauolla olenkin ollut.
Mieltä lämmittää kauniit sananne!

Minna Perälä kirjoitti...

Alppiruususi on todella kaunis!!
Ihanaa äitienpäivää sinulle :)

sarppa kirjoitti...

IHANA blogi sinulla!! :)
Harmi kun täällä ei pysty liittymään lukijaksi,mutta jos sopii niin linkitän omaan blogiini,niin pääsen tänne uudelleen!?:)

Kauniita kukkasia!Meillä kukkii nyt krookukset ja narsissit ovat nupullaan..

Hyvää äitienpäiväviikonloppua!

Marge kirjoitti...

Ihania kevätkuvia!!.)
Toivotan sinulle, Nina oikein ihanaa äitienpäivän jatkoa!!:))

pioni kirjoitti...

Kauniita kevätkukkijoita.

selma kirjoitti...

Kauniit kukkakuvasi piristävät ihanasti. Teillä kevät vaihtuu pian kesäksi, meillä vielä sulatelaan kinoksen pohjia. Välillä joutuu sairastelemaan ja silloin ei jaksa niin blogiaan päivittää. Tämä linkkin on uuteen blogiini, jonka jokin aika sitten avasin. Ihania kevätpäiviä ja heleää Helatorstaitakin :)

Krisse kirjoitti...

Lukusilla...kauniita kevän kukkijoita. Mukavaa viikonloppua..

Sisko kirjoitti...

Voi kun kaunis kuvakokoelma kevään kukista. Hienosti esille laitettu, aiva upeaa. Hyvää Helatorstai iltaa ja kivaa lämmintä ja kaunista kevättä!

Nina kirjoitti...

Kiitos suuresti kommenteistanne! :)

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de