perjantai 21. toukokuuta 2010

Yksinkertaisia ruukkupajuja

Reilut vuosi sitten, kevättalvella käteeni kirjastossa osui Sine Jakobsenin kirja "Ruukkupajut"
Kirja oli täynnä kuvia ja ohjeitakin toinen toistaan upeimmista pajupuista. Runkoja voi myös keskenään punoa ja letittääkin, jos tahtoo koristeellisuutta. Pajuksi taitaa käydä, mikä vain paju.



Napsuttelinpa siis pihalla olevasta Terijoen salavasta pitkiä ja suoria "piiskoja" ihan vain muutaman kokeillakseni, jotka sitten sidoin juuttinarulla yhteen ja istutin multaan. Kastelin kunnolla.
Oheiset kuvat pajupuistani ovat siis viimevuodelta.




Mökillekin tein yhden.


Meidän pihalla tosiaan kasvavaa salavaa olen yrittänyt päästää päiviltään, kun valtaa muutoin pihalta liian ison osan ja kasvaa aivan tontin rajalla, mutta vieläpä tuo on ilonamme. Ja teinpä senkin uusista vuosikasvuista letitys-punokset ja aika veikeän näköinenhän siitä tuli.




Tänä vuonna kaivoin lehtitunkion perukoilta esiin yhden viimevuotisista, jonka olin heittänyt jo oikeastaan pois ja yllätyin, että oli vielä hengissä, mutta pajuthan ovat sitkeitä. Ja niinpä tökkäsin sen jälleen ruukkuun ja nyt siinä on silmuja ihan mukavasti. Täytyy vain saksia ehkäpä vielä lisää latvuksia, jotta tuuheutuisi oikein ja sitten muotoilisi palloksi.


Pajuisin terkuin

22 kommenttia:

pioni kirjoitti...

Tosi sitkeä tapaus, ja kivan näköinen:)

Krisse kirjoitti...

Minä laitoin Terijoen salavan alkuja alapihalle. Ajattelin että siiä kasvatan pikkuisia pallopuita.
Mukavaa viikonloppua toivottavaa Vaaralan Krisse

Sarai kirjoitti...

Kivoja ideoita! :)

-TIINA- kirjoitti...

Tosi kivan näköisiä, täytyis siis kokeilla ;)

Sussi kirjoitti...

Onpa toi kivoja ideoita!

Merja K kirjoitti...

Ahaa, puu on noin sitkeä tapaus. Harkitsemme sellaisia Unelmaan.

Tosi kivoja nuo istutuksesi. Mukavaa viikonloppua :)

Susanne kirjoitti...

Kiva idea. Oikein kauniilta näyttävät!
Juuri puhuttiin miehen kanssa että istutetaan kaksi Terijoen salavaa:)
Mukavaa viikonloppua!

Mari kirjoitti...

Ompas kiva idea :) Näyttää kuniille!

Sirkka kirjoitti...

Ihailen alituiseen sinun kauniita ideoitasi...ja se jos mikä pitääkin mielen virkeänä, eikö olekin mieltä lämmittävä tunne, kun omaa sen taidon ja joka tuottaa iloa meille kaikille toisillekin. Kiitos Nina!

Heleää päivää lämpöisen tuulen kera ja ilon kerron sinulle, "omenapuu kukassaan!

Ainosofia kirjoitti...

Onpas hyvännäköisiä pajuistutuksesi. Vaude!

TeSa kirjoitti...

Tuo letitetty on ihana.

Minna Perälä kirjoitti...

Ihania!!!! Olet kyllä todella taitava :)) Mukavaa alkanutta viikkoa!

Nina kirjoitti...

Kiitos kannustavista kommenteista kaikille! Hiukan kelit nyt kylmeni, mutta ruukkupaju sitkeästi työntää uutta lehteä.
Iloa viikkoonne hyvät blogiystäväni! :)

selma kirjoitti...

Kivat istutukset ja nämä ovat kovasti muotiakin. Hyvin olet saanut nuo talven yli purkeissa talvehtimaan. Missä pidit niitä pakkasella?

Unknown kirjoitti...

Kiva idea, täytyykin itse kokeilla tuota.:) Sopivasti yksi ruukku tyhjänä...

sarppa kirjoitti...

Kiva idea ja hieno sellainen! :) Itsekin olen nähnyt varmaankin samaisen kirjan,jossa oli kuvia tuosta pajun kasvatuksesta.Itsekin hieman kokeilin sitä viimekeväänä,muttei oikein tullut nätti.
Sinulla näyttää oikein kauniille!

Mukavaa viikkoa!

LENNU kirjoitti...

Onpa kiva idea tuo pajujen letitys ja tehdä tuollainen pitkävartinen puu. Hyvännäköisiä kaikki!!!

Nina kirjoitti...

Kiitos jällen suuresti kommenteistanne!
Selma; Heitin pajut talveksi lehtitunkiolle, kun ajattelin, etten niitä enää kasvattele, mutta yllätyksekseni huomasin lumien sulettua, että paju työntää lehteä runkoonsa ja otinkin sen lehtikasasta pois ja istutin takaisin ruukkuun.
Tuo letitettyhän on maassa kasvava vanha Terijoen salava -pensas.

Sisko kirjoitti...

Kauniita asetelmia. Hieno Terijoen salava. Komeat koristukset. Taas uusia ideita annoit. Hieno on uusi otsikkokuvakin.

MaMMeli kirjoitti...

Ihania kuvia ja minulle ainakin ihan uusia ideoita:)

sanna kirjoitti...

Upeita pajupuita! Ihana idea. Hyvää sunnuntaita sinulle!

Nina kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne Mammeli ja Sanna!
Kohta kesäkuu alkaa, ihanaa! :)

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de