perjantai 11. kesäkuuta 2010

Kesäkukkia, lahjoja, uusia tuulia

Kesäkuu jo ihanasti puolessa välissä ja luonto kauniissa vehreydessään. Enpä ole juurikaan mitään käsitöitä/näpräämisiä saanut aikaiseksi.
Kesäkukkia vain hoidellut ja niistä tämä kollaasi.


Irtisanouduttuani 20 vuotta kestäneestä työsuhteestani, muistivat työkaverini minua suorastaan runsain mitoin. Tiesivät puutarharakkauteni ja niinpä sain läksiäislahjaksi mm. tämän seuraavassa kuvassa olevan loistokärhön "Nelly Moser", saa nähdä osaanko sitä oikein hoitaa. Ohjeita otan mieluusti vastaan.


Sain myös tämän seuraavan upean kukkakimpun, amppelimansikan sekä lahjakortin kauneushoitolaan. Ihanaa. Pääsen itseäni hemmottelemaan :)

Kiitos vielä lämpöisesti työkaverini, jotka tänne kurkistatte! :)


Työurani, siitä asti, kun ensimmäiseen työpaikkaani astuin, on kestänyt 29 vuotta, joten nyt otan aikaa itselleni ja alan vaikkapa mökkitalkkariksi, eläkkeelle en kuitenkaan vielä pääsekään.
Olen hoitanut elämäni niin, että mitään hätää ei juurikaan ole ja pyrin tästä eteenpäin tekemään valintoja täysin hyvinvointiani kuunnellen. Saa nähdä miten se onnistuu, mutta tämä pyrkimys olkoon johtotähteni ;)

Ja tämän päiväinen bloggaus olkoon nimetty päiväkirjamerkinnäkseni sekä airueekseni kohti jotakin uutta, mitä elämä tuo tullessaan. Vielä en tiedä mitä.

25 kommenttia:

selma kirjoitti...

Onnea uusille suuntauksille elämässäsi. Eihän meillä tätä kovin monta liene tässä muodossa. Olet kuitenkin ollut pidetty työkaveri, kun noin ihanat lahjat ja kukat sait. Itsekin odotan kovasti aikaa, kun aamuisin tai iltapäivisin ei tarvitse suunnata työmaalle, vaan saa lähteä omille teilleen tai jäädä nukkumaan niin kauaksi aikaa kun nukuttaa :) Antoisaa kesän kauneinta aikaa sinulle. On mielenkiintoista seurata mitä kaikkea kivaa keksitkään nyt tuleville vapaille päiville.

Marja-Leena kirjoitti...

Onnittelut ratkaisustasi. :)Hyvää ja valoisaa 'mökkitalkkarina' oloa!:)

Eve kirjoitti...

Onnittelut minultakin!
Kauniin kimpun oot saanu. Kärhöstä en osaa sanoa mitään ohjetta, itsekin kaipailen vähän siitä tietoa, jos sellanen tulisi istuettua joskus.

Mari kirjoitti...

Onnea uusille tuulille :) Kuulostaapa hyvälle! Kaunis tuo kärhö -ja tietenkin muutkin kukat!
Mukavaa viikonloppua :)

Sussi kirjoitti...

Kauniita kukkia!

Onnea uusille suuntauksille!

Marge kirjoitti...

ONNEA, Nina!!!!!!:))
Upeaa, että uskallat toteuttaa jotain uutta!!!:)) Kuulostaa tosi hyvältä!! Tuo mökkitalkkarina olo ei olisi oikeasti varmaan hullumpi juttu, voisin itsekin tykätä;)
Ihanasti sinua on muistetttu!!:)

Nina, kaikkea hyväää uusille poluillesi, olkoon uudet tuulet lempeät!!

Eija kirjoitti...

Onnea minultakin uusille tuulille !
Niin kauniita kukkia ja hyvin hoidettuja, varmasti hieno kärhökin lähtee komeasti kasvamaan.

Sisko kirjoitti...

Kaunis kesäinene kollaasi! Kauan olet ahertanut ja kauniit muistot sait työkavereilta. Onnea uusille tuulille minunkin puolestani!

Susanne kirjoitti...

Kauniita kukkia sinulla ja ihania lahjoja sait!
Ihan valtavan paljon onnea toivotan uuteen elämääsi! Se kuulostaa NIIN IHANALLE!
Itsekkin olen suunnitellut samaa ja vielä aion suunnitelman toteuttaakkin.
Toivottavasti saamme usein lukea täältä blogistasi mitä mukavaa mökkitalkkari elämääsi kuuluu!:)

Rauhantuomari kirjoitti...

Vau!!! Onnea elämänmuutokselle :) Olet ihanan rohkea.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Minua kiinnostaa minkä ikäinen olet, eli paljonko on vielä vuosia viralliseen eläkeikään?

Haaveilen samanlaisesta ratkaisusta, mutta uskallus on vielä puuttunut- Itse täytin juuri 51 v ja olen ollut nykyisessä työpaikassani 30 v. Ehkäpä parin vuoden pääästä löytyy rohkeuskin. Miten kanssaihmiset ovat suhtautuneet ratkaisuusi? Onnittelut Sinulle ja antoisaa jatkoa!

Terveisin Päivi

päivi kirjoitti...

onnea uusille tuulille ja oravanpyörästä hyppäys on hieno valinta:)
olen joutunut tekemään samansuuntaisen päätöksen jo vuosia sitten, ja teen vain osa-aika töitä jotta terveys säilyisi :)
leppoisia kesäkuun päiviä sinulle ja kertulle!
lämpimin ajatuksin,
päivi ja leevi

ps.
edellinen palannut taas postailemaan:)

Hanne kirjoitti...

Onnittelut minultakin , koskaan ei ole myöhäistä jatkaa matkaa uusin purjein kohti uusia ulottuvuuksia sillä elämällä on tapana kantaa, kun lujasti luottaa:)

Nina kirjoitti...

Oi kiitos kaunis ystäväiseni kaikista ihanista ja kannustavista kommenteistanne! Tuntuipa hyvältä niitä lukea :)
Viralliseen eläkeikään on vielä ihan riittävästi matkaa, joten ehdin vaikka uuden urankin luomaan, jos onni potkii ja terveyttä riittää.
Lähimmäiseni ovat kyllä tukeneet ja kannustaneet valintaani ja itsehän näin olen päättänyt.

Kaunista viikonloppua ja halauksia teille kaikille! :)

sariw kirjoitti...

Oikein paljon onnea rohkealle ratkaisullesi !
Loistokärhön talvehtimisen juju on 15-30 cm syvään istutus.
Mullan pinta ei saa kuumeta, eli toisen kasvin lehdistö voi varjostaa multaa. Lannoitetaan keväällä ja vielä kesälläkin sekä tietysti kastellaan, niin nuppuja kehittyy paljon. Lopuksi nautitaan kukkarunsaudesta ; )
Hauskaa viikonlopun jatkoa !

Marika kirjoitti...

Oikein isot onnittelut isosta päätöksestä ja todella paljon valoa tuleville poluille elämäntiellä! :)

Merja K kirjoitti...

Onnea uuden elämänvaiheen kynnyksellä. Hieno ja rohkea päätös!

Miia kirjoitti...

Onnea uusille tuulille, kuulostaa ihanalle! :)

Hanne kirjoitti...

Käyhän kurkkaamassa blogissani, siellä on sinulle yllätys.
Mukavaa alkanutta viikkoa:)

Nina kirjoitti...

Ihania kommentteja!
Kiitos kaikille ja erityiskiitos SariW:lle jalokärhön hoito-ohjeista! :)

TeSa kirjoitti...

Onnea sinun uudelle alullesi, mitä se sitten ikinä tulee olemaan.
Työkaverisi ovat muistaneet sinua hienoin lahjoin.
Mukavaa kesää sinulle.

Hanna kirjoitti...

Rohkea teko hypätä kohti uusia tuulia. Onnea ja menestystä toivottelee Hanna Kuopiosta =o)

minnamarika kirjoitti...

Ihania kesäkukkia! Sinulla on ollut jo huikea työura!! Onnea uudelle "alulle". Toivon uudistuvaan elämääsi kaikkea hyvää :))Olet kyllä rohkea leidi!!

Mukavaa viikonjatkoa!

Nina kirjoitti...

Lämmin kiitokseni teille kaikille toivotuksista!
Suurella kiitollisuudella otan ne vastaan! :)

Liisa kirjoitti...

Onnea ratkaisustasi! Tiedätkö minä tein saman ratkaisun vuonna 2002, 20 vuotta työelämää siinä vaihessa takana, oli aikan hypätä uusiin kuvioihin, jäin kotiin, kävin uudelleenkoulutuksen ja sen jälkeen olen tehnyt pätkätöitä, viimeisin vuoden pätkä loppui viimesyksynä. Tykkään olla poissa oravanpyörästä.