perjantai 22. lokakuuta 2010

Syyssipuleita ja pientä sisustamista

Syystyöt puutarhassa jo voiton puolella eli odottelen viimeisiä lehtiä tippuvaksi ja sitten vaan haravoida ne pois.


Callunat ovat sulassa sovussa astioissaan, vaikka tintit yrittävät kovasti huiskia jäkälät niistä.



Kukkasipuleita tuli istuteltua muutamaa lajia, niiden putkahtelemista mullasta on niin ihana seurata kevään saapuessa.


Sisälle taloon olen jo tuikkuviritelmiä sinne tänne asetellut, illat kun ovat melko pimeitä.


Pieniä muutoksia kodin sisustuksessa eli keittiöön ompelutin uuden valelaskosverhon, johon liittyy hauska tarina. En nimittäin oikein mistään (jälleen) löytänyt mieleistä kangasta ja olin kesän aikana jostakin alennusmyynnistä ostanut mieluisissa väreissä ja etenkin raidoissa olevan suurehkon pöytäliinan noin 7 eurolla ja yks'kaks minulla välähti, että tuostahan voisi kokeilla tehdä sen laskarin, kun on niin napakkaa puuvillaakin ja toden totta ihan mieluisat niistä tuli.


Vierashuoneeseen mies teki pikku naulakkohyllyn, johon saan aseteltua aina mielen mukaan kaikenlaista esille.



Mukavaa oli, kun keskimmäinen poika käväisi alkuviikosta syyslomallaan ja pitihin häntä hemmotella suklaakiisselillä, kera kermavaahdon. Suklaakiisselin valmistin suurustaen kaakaojauhoista. Heipat ja terkut sinne Kuopioon! :)



Raikasta ja reipasta lokakuun loppua jokaiselle piipahtajalle!

14 kommenttia:

TIINA P kirjoitti...

Oi, mitä kuvia. Tuo suklaakiisseli melkein humpsahti kupista ja tuli tänne :) Kauniit tuli verhoistakin. Ihanat asetelmat, valoa iltaan.

Ainosofia kirjoitti...

Hei,
nätit laskarit olet tehnytkin.

Pieniä piristyksiä tässä pimeyden keskellä tekevät ihmeitä.

Mukavaa viikonloppua!

päivi kirjoitti...

ihania kuvia Nina!
uudet verhot ovat todella kauniit ja ryhdikkäät, taitavasti tehty:)
lämpöistä viikonloppua sinne, lämmin halaus
päivi
ps. kurkkaa blogiini:)
ja sitten uuteen, linkin siihen löydät blogilistaltani...
tervetuloa!

Susanne kirjoitti...

Ihania kuvia taas!!!
Verhot on tosi kauniit ja kauniilta näyttää koko nurkkaus missä uusi verho on!
Ja tuo suklaakiisseli, nam!:)

Sussi kirjoitti...

Samoja pihapuuhia täälläkin:) Eilen sain viimeiset kukkasipulit maahan.

Upeita kuvia ja kauniit verhot!

Taivaanrannan Maalari kirjoitti...

Hurjan kauniita kuvia!! Kodikas "verhokuva", tosi kivat!! Makoisaa viikonloppua!

Nina kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne ja mukava, kun pidätte verhosta! :)
Näin kesän päätyttyä sitä siirtyy sisätiloihin häärimään ja aina jotakin pientä uutta on kiva saada piristämään kotia.

seijastiina kirjoitti...

Kaunis blogi, herrrrrkullisia leivonnaisia, kauniita kuvia ja musiikki ihanaa ♥
Viihdyin!

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Nam mitä herkkuja, niin kotisisustus kuin ulkokaunottaret.
Mikäs on prinssin kotio saapuessa kun moinen suklaaherkku odottaa.
Kauniita syyspäiviä sinne Hahtuvalaan.
Pirttiläiset♥

Marge kirjoitti...

Niin kaunista!
Uudet verhot oavt hienot, raikkaat!
Suklaakiisseli, nam;)

Sinulle blogiystäväni, oikein kivaa uutta viikkoa!:)

Merja K kirjoitti...

Kauniita callunoita :) Omani ovat vielä kaupassa ;)

Mukavaa sunnuntaipäivää!

Sirkka kirjoitti...

Hei tulin tänne tervehdykseni sinulle tuomaan ja oi kuinka kaunista olet luonut ympärillesi!
Callunat siinä nököttäen nauttien toistensa seurasta ja samoin meillä myös kurre ja tintit hyppelehtivät ja kaivavat niitten joukosta etsiäkseen makupaloja ja aina silloin tällöin saa kohennella paikkoja.
Onnistuneesti olet myös saanut aikaan kauniit verhot se on oiva keksintö, jos ei tarvitse alas asti vetää, ovat kauniit pidän niistä.
Tosiaan on hyvän mielen tunteen, kun saa valmista aina jostain niinkuin sipulien istuttamisesta ja haravoinnista, siten taas uusiin puuhiin, niitä kyllä riittää ja mikäs sen mukavampaa, ettei vaan olla möllötä saamatta aikaan mitään!:)
Suklaakiisseli näyttää herkulliselta ja siltä se maistuukin, totta vie!

Nyt kauniita unia ja huomenissa uudet kujeet.

Hanna kirjoitti...

Ihanan syksyisen romanttisia kuvia =o). Terkkuja Hannalta Kuopiosta

Nina kirjoitti...

Kiitos kommenteistanne ja terveisistä! :)

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de