torstai 1. marraskuuta 2012

Ohuesta pellavalangasta askartelua

Käväisin ystävieni järjestämässä kivassa tunnelmaillassa, joka oli tarkoitettu 'ihanille naisille' (lämmin kiitokseni järjestäjille) ja siellä yksi ystävistä antoi minulle pienen pellavalankakerän, josta haastoi minut tekemään jotakin. Lanka on todella ohutta, joten ajattelin heti, etten varmaan keksisi siitä mitään. Hän oli kirpparilta ostanut monta vyyhteä ja kaipaili vinkkejä.
Tuota pellavalankaa kotona hypistellessä tuli idea, että jos sitä olisi paljon, niin letittäisin paksulle letille ja kääntäisin kranssiksi. Hiukan paksumpaa rautalankaa, vaikka avuksi/tueksi, kranssin taakse pujotellen.























Lanka on niin ohutta ja 'tikkuista', että virkkaaminen ei luonnistunut, silmukoista ei tullut pyöreitä eikä lanka kulkenut hyvin koukulla.

Se, mitä sain aikaiseksi oli tällainen "tasselin" eli verhotupsun, jota voi sijoitella tietysti mihin paikkaan vain itse tahtoo.



Kuvakollaasissa teko-ohjetta.






Langan lopusta pyörittelin pikkukukkasia, joita voi  liimailla omien ideoidensa mukaan minne vain, vaikkapa postikorttiin.

 


Toivottavasta tästä sait, sinä langanantajaystäväni, jotakin vinkkiä!

Lopuksi toivotan kaikille
oikein rauhaisaa Pyhäinpäivän viikonloppua!

15 kommenttia:

Sussi kirjoitti...

Ihanasti oivallettu! Tuo tupsu on todella kaunis.

PikkuBertta kirjoitti...

Ihania ...mulla samaa pellavlankaa...taisinpa saada nyt sinulta ideoita sen käyttöön...KIITTI:)

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Herkät luomukukat niistä tulikin. Kiva idea. Sumuaamun terkkuja täältä alakerrasta.Terveisin
Pyhäinpäivän miettein ,lomalainen
Kaisa

Leena kirjoitti...

Kaunista ja herkkää. Kauniisti sait langat taipumaan koristeiksi.

mate kirjoitti...

Voi mitä ihanaa olet saanut aikaan pellavalangasta.
Ihanaa pyhäinpäivää Sinulle :)

Kivisen Vilma kirjoitti...

Sain kiitos vinkin: voisin tehdä tuollaisen tupsun, kun minullakin on ohutta pellavalankaa.

Sirkka kirjoitti...

Hei ihanainen Nina!
Sinulta ei sitten koskaan kauniit ideat lopu ja jälleen katselen kauniita luomuksiasi silmät suurina.
Oman käden taidot ovat hieno lahja jonka olet saanut omaksesi<3

Suloiselle rakkaalle silkillesi pikku herttaiselle Kertulle kauniit sanat<3

Kaunista illanjatkoa
hyvän mielen kera<3

Nina kirjoitti...

Kiitos piipahtajille ja kiva, jos vinkkini sai vastakaikua! :-D

Tylsä Mörökölli kirjoitti...

Monenlaista kaunista pellavalangasta olet saanutkin aikaan. Ositn myös 'halvalla' muutaman rullanlopun pellavaista loimilankaa, jotain olisi tarkoitus tehdä ;) Pellavaisessa on se jokin :) Viihtyisä pyhäinpäivää sinulle :)

Susanna kirjoitti...

Voi miten kiva blogi :) klikkasin itseni lukijaksi.

Nina kirjoitti...

Heippa vaan Mörökölli ja tervetuloa Susanna! :-)

Kirsikka kirjoitti...

Taitavat kädet on taas luonut kauniita juttuja pellavalangasta.

mate kirjoitti...

Blogissani on Sinulle aurinko, käy kurkkaamassa :)

Hilkka kirjoitti...

Kivaa, kun löysin ihanan blogisi! Lähinnä Ruusutarhasta tänne löysin. Upeita juttuja olet tehnyt! Tulen jatkossakin vierailulle.

Nina kirjoitti...

Iloiset heipat teille;
Kirsikka, Mate ja Hilkka! :-D

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de