maanantai 12. marraskuuta 2012

Ruokaa maa-artisokista ja kiinankaalista

Kaivelin maa-artisokkia maasta viime viikolla ja hyvin olivatkin tehneet uutta mukulaa. Jätin joitakin mukuloita maahan ensivuodelle 'siemeneksi'. Maa-artisokka on ihan kaunis pihan koristekasvinakin, unohdinpa vaan ottaa siitä kuvan.























Keitin maa-artisokista sosekeiton, johon laitoin; reilut puolisen kiloa artisokkia, pari keskikokoista perunaa ja pari kasvisliemikuutioita. Keitin ne ja soseutin, jonka jälkeen lisäsin ruokakermaa ja ruohosipulituorejuustoa.

***********************

Olen joskus kauan sitten saanut vinkin tehdä kaalilaatikkoa kiinankaalista, kun meillä lapsoset eivät koskaan oikein tykänneet kaalilaatikosta, niin kiinankaalista se valmistuisi miedommalla kaalin maulla. Nyt viimein sain aikaiseksi kokeilla ja lapsetkin ovat jo poissa pesästä ;-D. Siitä tuli ihan hyvää ja miehenikin, joka ei ole myöskään niin kaalilaatikon ystävä, tykkäsi. Itse toki suorastaan rakastan kaikkia kaaliruokia.
Kannustan kokeilemaan tuota kiinankaaliversiota.























Päivät ovat niin pimeitä ja lyhyitä, että pakko on ripustella tuikkuja lisää. Kuva keittiöstä, kun asettelin lasiset tuikkupallot ikkunaan. Näyttävät todellista kirkkaammilta tuossa kuvassa. Toivottavasti saataisiin pian lunta, että hiukan valostuisi maisema.

 


  



















Uusia lukijoitakin on taas kirjautunut, lämpimästi tervetuloa teille!

6 kommenttia:

mate kirjoitti...

Ihan vesi herahti kielelle, meillä kun ollaan kans kaalin ystäviä.
Ihana tunnelma keittiösi ikkunassa:)

Kirsikka kirjoitti...

Kaalilaatikko on mun herkkua . Äiti sitä teki ja se oli paljon parempaa kun mun tekeleeni. Hyvää viikkoa vaikka on pimeää aikaa.

Sussi kirjoitti...

kiinankaali onkin mielenkiintoinen idea laatikossa, sehän on paljon miedompaa. Täytyykin kokeilla.

Tarja kirjoitti...

Ihan tuli nälkä :)) Täytyy myöntää,etten ole koskaan maistanut maa-artisokkaa :))Kaalilaatikko on herkkua!!

Nina kirjoitti...

Kiva, kun on piipahtajia kommenttien kera!
Kaalilaatikko tuntuukin olevan monen herkkua, niin minunkin.

Sirkka kirjoitti...

Kiinankaalista on tullut kokeiltua kaalikääryleiden valmistamista, siitä on kyllä jo jonkin aikaa. Hyvää oli ja sosekeitot maistuvat myös maukkaille. Maa artikat ovat mukavan näköisiä ja on onni saada niitä omasta maasta ja siten valmistaa niistä soseuttamalla maukas hyvän makuinen keitto.
Eilen maistoin sellerikeittoa joka tosin ei ollut itse valmistamaani:)
Lasipallot ja kyntteliköt ovat kauniin ja rauhallisen näköinen yhdistelmä ikkunallasi.

Paijauksia suloiselle pienelle silkki Kertulle ja mukavaa viikon jatkoa sinne teille.

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de