torstai 6. marraskuuta 2008

Omituisten otusten kerho

Sain tälläisen kerhokutsun ja samalla haasteen "Punaisten ruusujen" Marja-Leenalta ja melkoisen pähkäilyn (kun ei niitä muka meinaa löytyä..) tuloksena sain kuin sainkin aikaiseksi tähän kerhoon vaadittavat kriteerit eli 5 omituista tapaani ;)

Tehtävänanto: "paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Ja nämä 5 omituista tapaani ovat:

1. Olen porkkana-addikti. Minun täytyy jokapäivä saada rouskutettua vähintään 5 porkkanaa ohuiksi suikaleiksi pilkottuna, nam!

2. En kykene nukkumaan täysin pimeässä, vaan minulla palaa pieni yövalo.

3. Ennen yöunille menoa, minun täytyy lukea jotakin, ihan sama mitä, kunhan luen ja sitten vasta nukahdan. On toki ollut historiassani iltoja, että kaadun suoraan sänkyyn ja nukahdan samantien :)

4. Joka torstai on siivouspäiväni. On ollut jo reilut 20 vuotta. Tuosta tingin ainoastaan 40 asteen kuumeessa ja matkoilla ollessani ;) Eli tänään on lattiat kuurattu ja pölyt huiskittu :)

5. Minkä tahansa aloittamani työn teen samalta istumalta loppuun - on vaikea jättää asioita huomiselle. Tuloksena tuosta pinttymästä 2 burnouttia vuosien varrella.

Siinä siis joitakin omituisuuksiani. Lisääkin löytyisi, mutta kerhokriteerit tulee viidellä täytettyä :)



En nyt oikein osaa kutsua ja haastaa tähän kerhoon ketään erityistä, koska olen törmännyt tähän niin monessa blogissa, mutta jos joku teistä ei ole vielä liittynyt ja tahtoo ehdottomasti sen tehdä, niin olkaa hyvä ja napatkaa kutsu/haaste tästä mukaanne! :)

-Kommentoida voipi muutenkin vain :)

9 kommenttia:

Sirkka kirjoitti...

Tältäkin listalta löysin itselleni yhden tutun tuntuisen lauseen, eli minä myös aina luen ennen kuin saan unen päästä kiinni. Poikkeuksiakin toki minullakin on joskus.
Torstai on varmaan paras mahdollinen päivä siivoukseen...tuntuu viikonloppu pitemmältä. Porkkanoita minäkin narskutan, mutten ehkä noin tiuhaan tahtiin.
Mukavaa iltaa puhtaassa kauniissa kodissasi.

Nina kirjoitti...

Kiitos Sirkka! :)
Mukavaa iltaa myös sinulle!

Sateenkaarentaa Riikka kirjoitti...

ihana porkkanan narskuttelija siis, hassua mitä paljastuukaan
ILona

Krisse kirjoitti...

Terveiset Krisseltä. Iltalukusilla.

Nina kirjoitti...

Ilona;
Hassuja tapoja löytyy, kun oikein pohtii ja kyselee läheisiltä. Ei niitä aina itse edes käsitä hassuiksi :)

Krisse;
Kiva, kun piipahdit!:)

Anonyymi kirjoitti...

Minkäkin tykkään porkkanoita narskutella :)ja yövalo, tosin hyvin pieni ja himmeä pitää palaa, muuten eksyy yöllisellä pisuaarimatkalla :)
Mun ei passaa alkaa lukemaan ainakaa romskua iltasella, huomaan yhtäkkiä olevankin aamussa ja kirjan viimeisellä sivulla:)

Nina kirjoitti...

Selma;
Porkkanat on minusta täysin vastustamattomia ja tulee hätä, jos pääsevät loppumaan :))

Yövalo on myös ihan ehdoton juttu, poden jonkinasteista hämäräsokeutta tai ainakin siltä tuntuu pimeässä, että on kuin pussi päässä.

Anonyymi kirjoitti...

Hauskoja omituisuuksia, kyllä sinä ehdottomasti kuulut kerhoon!;)

Nuo piintyneet tavat, siivous jonain määrättynä päivänä ja työn kerralla tekeminen ovat myös tuttuja, vaikka itse olen niitä koittanut omalta kohdaltani lieventää!;)

Mukavaa viikonloppua Nina!;)

Nina kirjoitti...

Marja-Leena;
Hyvä, kun kriteerit täytty!;)

Mukavaa viikonloppua sinullekin!

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de