maanantai 22. joulukuuta 2014

Joulukello

Niinpä vain joulu on jo ovella. Jouluvalmistelut alkavat olla tehtynä, jotakin pientä enää.













Kuusen koristelin tänään ja olipa juhlava hetki siinä itsekseni, kun pääsin laittamaan, lapsuuteni hopeasta kiiltävän joulukellon, latvan tuntumaan. Löysin tämän aarteen äidin vanhoja joulukoristeita selatessa. Luulin sen jo aikaa sitten rikkoutuneen tai hävinneen, mutta yllätys olikin suuri, kun se sieltä kaiken alta pilkisti. Olihan siitä rikkoutunut kohta, josta nauha pujotetaan, mutta mieheni liimaili siihen uuden. Tästä muistuu niin elävästi mieleen jouluaatot ja kuusen tuonti tupaan. Minua varoitettiin  koskemasta tähän kelloon, ettei se vaan mene rikki, kun on ohutta lasia. Ja isä ripusti sen vasta sitten kuuseen, kun kaikki muut koristukset olivat aseteltu.



Kaunis joulun ääni siitä edelleen kilahtaa.

Mies toi nätin  joulukimpun.



 Nämä 'kultaiset' enkelit ovat vuosien takaa. En ole niitä useampaan jouluun enää asetellut esille,mutta tänään ne kaivoin kaapista. Tuon suurimman enkelin olen ostanut kauan, kauan sitten Tukholman vanhasta kaupungista matkamuistoksi.









OIKEIN HYVÄÄ JOULUA 
JA 

ONNEA UUTEEN VUOTEEN YSTÄVÄT!

herz-0008.gif von 123gif.de
Lämmin kiitos kuluneesta!

Nina

12 kommenttia:

Elämää Onnenpähkinässä kirjoitti...

Juuri tuollaiset ihanat muistot, jotka äitisi joulukello toi, kuuluvat jouluun ja luovat jatkuvuuden tuntua.

Hyvää ja rauhallista joulua!

Tarja kirjoitti...

Kauniita kuvia ja ihana kello muistoineen! Hyvää Joulua Sinulle !

Sussi kirjoitti...

rauhallista joulua

Sisko kirjoitti...

Kauniita kuvia. Kiitos, ja Hyvää Joulua sulle myös!

Intianminttu kirjoitti...

Leppoisaa joulun aikaa!

Maarit kirjoitti...

Hyvää joulua myös sinulle!

Reija kirjoitti...

Kauniita kuvia! Ihanaa löytää tuollaisia aartetia, joiden tunnearvo on mittaamaton!

TeSa kirjoitti...

Joulu on muistojen aikaa.
Hyvää uutta vuotta sinulle.

Mari kirjoitti...

Kaunis ja arvokas kello. Hyvää Uutta Vuotta! ★

Nina kirjoitti...

Suuret kiitokset halauksin teille jokaiselle!<3

Kirsikka kirjoitti...

On niin ihania sinun jouluiset kuvat. Hyvää tulevaa loppiaista.

Best Event Planner kirjoitti...

To be sure, I am completely agree with you, I am an unbelievable devotee of

your site, you form illuminating articles.

Keep making such amazing post,


Thanks for sharing.


Pest Control Services in jaipur | book professional

pest control services in jaipur from best pest control service provider

companies

Regards

Sameer

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de