torstai 23. lokakuuta 2008

Shoppailua ja tähtiä

Piiiitkästä aikaa intouduin kaupoille shoppailukierrokselle ja jotainhan sieltä mukaani tarttui. Eipähän sieltä joka kerta tarvitsisi jotakin mukaan ostaa, koska minulle tuntuu joinakin kertoina riittävän pelkkä silmänruokakin, mutta nyt oli pientä tarvetta ostaa kaipaamiani tavaroita. On shoppailukertoja, jolloinka vain katselen ja nautin kauniista tavaroista ja esillepanosta. Heräteostoksia pyrin välttämään.
Putiikeissa näkyy joulun tulo jo jonkin verran ja parasta aikaahan koko joulutohinassa on sen odotus ja valmistautuminen - itse joulunpyhäthän menevät melko nopeasti ohi.




Olen jo jonkin aikaa suunnitellut ostavasi olohuoneseen tähtityynyjä ja nyt oli tullut paikalliseen tavarataloon yhtä sorttia ja olen kovin tyytyväinen ostokseen.


Pentikiltä matkaan tartui tämä hillityn yksinkertainen lintuhäkki, jonka sisälle asettelin viherkasvin. Saa nähdä, miten juoru viihtyy siellä. Olisi hauska nähdä, miten sen versot kurottautuvat häkin rakosista ulos.


Tänään on torstai ja siivouspäiväni, joten eikun imuri surisemaan ja kohti viikonloppua. Iltasella tulee "Kotikatu" -sarja ja sitä odotellessa pölyhuiskat hommiin. Flunssan jälkitautina sain ulkokorvan tulehduksen, johon lääkekuuri menossa. Ulkoharavoinnit saavat vielä siis odotella.

12 kommenttia:

Merja K kirjoitti...

Mietin ihan samaa, että on kiva kun on jo jotain joulujuttuja kaupoissa esillä. Ihana alkaa jo maltilla valmistautumaan jouluun, joulukuu menee niin nopeasti, että siinä ajassa ei ehdi oikein jouluntunnelmasta nauttia :)

Sirkka kirjoitti...

Hyvissä ajoin on hyvä aloittaa...totta se joulu kun meneepi nopeasti ohi ellei sitä sitten vietä vielä tammikuunkin:)
Itse olen aina innokas laittamaan joulua, mutta yhtä innokkaasti poistamaan sitä tai siis niitä mitä liittyy jouluun,( olen kyllä jouluihminen) joulu on niin ihanan rauhaisaa ja läheiset ympärillä ym. vielä jos saisi toivoa valkoisen joulun... ja loppiaisen jälkeen rupeankin melko pian ajattelemaan kevättä:))
kauniin tyynyn olet ostannut sitähän voi pitää muutenkin kuin vain jouluna, kyllä minusta tähdet kuuluvat jokaiseen vuodenaikaan..

Mukavaa iltaa sinulle.

Krisse kirjoitti...

Täällä taas lukusilla.
Torstaiterveisin Krisse

mimosamamma kirjoitti...

Hei Nina!
Tähdet ovat aina kauniita: kynttilöinä, tyynynpäällisessä tai taivaalla, ihan missä vaan:)

Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

Nina kirjoitti...

Merja k;
Joulunpyhät tosiaan niin nopeasti sujahtavat, että on hyvä hakea jouluun pituutta tunnelmoiden hiljakseen pitkin loppusyksyä :)

Sirkka;
Samoilla linjoilla eli minäkin innokkaana joulua jo hyvissä ajoin laittelen, mutta yhtä innokkaana myös poistelen kaikkea jouluun liittyvää pyhien jäädessä taakse.

Mimosamamma;
Jokin tähtivillitys on valtaamassa tätä emäntää, pidän niistä todella paljon.
Mukavaa loppuviikkoa sinullekin!

Ajattelinkin, että tähtityyny saa tuikkia sohvalla ympäri vuoden :)

Krisse;
Kiva, kun piipahdit! :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka! Ihanalta näyttää ja siitä syystä "metsän keskellä" on sulle jotain...Hyvää syksyä ja joulun odotusta sulle!

Anonyymi kirjoitti...

Tähdellistä tavaraa oletkin löytänyt! Joskus on kiva kierrellä ja katsella, vaikka usein sitä jotain ostaakin. Joulu tulee tosiaan hyvällä vauhdilla ja liikkeissä näkyy olevan joulutavaraa jos jonkinlaista.
Pistäyppä joskus tuossa toisessa blogissani, on vielä kesken, mutta tervetuloa katsomaan.

Nina kirjoitti...

Elina;
Kiitos vierailusta ja kommentista! :)
Täytyypä tulla katsomaan, mitä sulla siellä blogissasi on.

Marja-Leena;
Otetaan kaikki tunnelma irti tästä loppusyksystä jouluineen, joka tuo mukavan piristeen pimeään vuodenaikaamme.
Tulen mielelläni katsomaan, mitä sinulla on siellä toisessa blogissasi.

Sarppa kirjoitti...

Kivoja ostoksia sinulla..

Nina kirjoitti...

Kiitos Sarppa ja mukavaa viikonloppua sinulle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia tähtösiä löysitkin. Joulu tulee aina nopeasti, kun päästä tämä lokakuu läpi. Kyllä pitää ajoissa aloitta valmistelu, että ei tule sitä joulukiirettä :) Lintuhäkki on kaunis koristeenakin ja köynnöskukka sopii mainiosti sieltä ulos pursuilemaan. :)

Nina kirjoitti...

Näin on Selma, ajoissa kannattaa aloittaa joulun valmistelu, niin pääsee tavallaan helpommalla. Toisaalta joulun tohinoissa on ainakin minulla hiukan karsimisen varaakin.

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de