lauantai 28. elokuuta 2010

Vanhat kenkälestit

Ensimmäinen syysflunssa oloa ravistelee, mutta eipä anneta sen tahtia haitata :)


Kesän lopulla tuunailin iso-isäni joskus kauan, kauan sitten tekemät kenkälestit koristekäyttöön. Olin täysin unohtanut ne, mutta aloin muistella/toivoakin niiden olevan tallessa edelleen vanhempieni mökillä eli isäni kotipaikassa. Kysäisin äidiltä asiasta ja hän löysi kuin löysikin ne vanhasta navetasta, joka on ollut kaikenlaisen tavaran varastona iät ajat. Tosi kiva juttu!


Näinpä lestit pääsivät aittamme seinää koristamaan. Kuinka lie monet kengät niistä syntynyt.
Naulojen naputusreikiä oli pohjat täynnä.


Kuvassa lisäksi blogituttavani Titin taidokkaita ompeluksia; pieni tuoksupussukka ja tervetuloa-kyltti.



Iloisia syksyn alun hetkiä!


torstai 19. elokuuta 2010

Vanha lintulauta

Ikivanha lintulauta sai uuden elämän, kun päätin tuunailla sen uuteen kuosiinsa. Lintulauta on ollut vanhempieni kesäpaikassa kuistilla ihan muuten vain silmänilona jo melkein kymmeniä vuosia.


Nyt se alkoi jo käymään kaikkien silmään, että jokohan kokkoon joutaisi, mutta eipä raaski vanhusta poltaa, joten eipä muuta kuin jälleen pensseli käteen ja sutimaan.

Tässä kuvassa ennen käsittelya kuvattuna takaseinältään.



Kaunis siitä tuli ja nyt koristaakin pihan huvimajaa ihan uudella ilmeellään. Erilaiset lintumökithän ovat ihan muodissaankin nyt.






maanantai 9. elokuuta 2010

Poronsarvien uusi elämä


Lämmintä elokuuta kaikille täällä piipahtaville!
Meillä miehen kesälomaa enää pari päivää jäljellä ja hiljakseen olisi asetuttava kotosalle mökkeilyn ja pienten reissuilujen jälkeen.
Iloisia kesävieraita piipahteli tasaiseen tahtiin mökillä, mukavaa oli! :)
Hiukan on kyllä nämä hirmuiset helteet tahtia haitanneet ja täytyy myöntää, että uupunut olen ollut. Hiki on pienestäkin liikkeestä, joten kaikenlaiset kodinaskareet ovat saaneet odottaa.
No, eipä pitäisi toisaalta valittaakaan, kun aurinko on paistellut jokaisena loman päivänä.

Postaukseni teen tällä kertaa miehen vanhemmilta saamistani vanhoista poronsarvista (ostettu v. -68), jotka olivat saaneet "häätömääräyksen" ;)
Ilolla otin ne vastaan, koska olin nähnyt Päivin "Vanhan lumoissa"-blogissa sarvien "tuunauksen" uuteen uskoon, joten eipä muuta kuin maalipensseli heilumaan ja voilá!

Tässä sarvet ennen käsittelyä.



Ja tässä uudessa elämässään mökin seinällä, hiukan kristallia mukaan siroteltuna :)
Sarvista puuttui ns. tausta, joten mies teki sellaisen laudan pätkästi ja niin saatiin kiinnitettyä ne seinälle.




Kiitoksia vielä kerran appivanhemmilleni näistä sarvista!

Nautitaan elokuun kuutamoilloista ja sytytellään lyhtyihin tuikkuja!


schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de