sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Kevät keikkuen tulevi


Ihan aluksi:

Sydämellinen kiitos kaikille 
ystävänpäivän toivotuksista!!

Oli sellainen sairastelun putki päällä, niin en kyennyt kiertelemään blogiystäville toivottelemassa ystävänpäiviä.

Nyt voi todeta, että kevät keikkuen tulevi. Räystäät tippuu...Plussa asteilla ollaan ja piha, kuin luistinrata, jossa eilen ekat voltit heitinkin.Äh! Onneksi ei luita särkynyt tai muutakaan.

Iltaseksi pyöräytin savulohipiirakan. Helppo resepti.



Pohja on kaupan valmispohja.



Pohjan päälle ensiksi hiukan purjoa sen jälkeen sekalainen ladonta savulohta, kananmunaviipaleita, tilliä ja homejuustoa. Lopuksi ruokakerma-munaseos päälle ja uuniin.




Kukka-asiaakin hiukan.



Ostin Plantagenista nupullisen nipun liljoja. Luulin niiden olevan hillittyjä torvililjoja, mutta autessaan totesin niiden olevan orientalsarjan liljoja, jotka 'tuoksuvat', ainakin minun nenääni aivan hirveältä eltaantuneelta hajuvedeltä.
Sekä miehellä, että mulla nenä alkoi vuotaa ja tuntui,
että flunssako tässä pukkaa päälle, kunnes hokasimme herkistyneemme molemmat noille kaunottarille. 
Lautasen kokoisiksi kukat aukesivatkin.
Pakkohan ne oli sitten siirtää pois talosta ulos kuistille.



On mulla tosin yksi hillitty ja tuoksuton kasvi, nimittäin tämä orkidea. Ihan halpiskaupasta hankittu 3-vanainen on kukkinut jo kohta pari kuukautta. Kotosalla vasta huomasin, että siinä on 3 vanaa.


Pian alkaa maaliskuu. 
Ensimmäinen varsinainen kevätkuukausi!!!

torstai 13. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän hahtuvasydän

Hyvää Ystävänpäivää 
vähän hempeillen hahtuvasydämellä!






Peitin sydämen muotoisen kranssipohjan hahtuvalla.
Tosi helppo tehdä.









Kevättä jo puutarhassa, kun köynnöshortenssia availee lehtisilmujaan.





Halauksia kaikille ystävilleni!

Nina



lauantai 1. helmikuuta 2014

Jäähaaste

Osallistun Pajupirtti -blogin Kaisan jäähaasteeseen tällä jääsydämellä, 
näin kun ollaan samalla Ystävänpäivä - kuukaudessakin.








Laitanpa tähän kuvat myös luonnon jäätaiteesta,
jotka otin lähtiessämme lappiin ihan tuosta 
parinkymmenen kilometrin päässä olevilta kallioilta.





schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de