perjantai 24. helmikuuta 2017

Talvipuutarhassa

Lunta tulla tuprutti ihan reilusti yön ja aamun aikana. Pakkasta ei kuitenkaan paljoa.
Kävin ihastelemassa alkuviikosta  vehreyttä Helsingin Talvipuutarhassa sillä aikaa, kun isäntä kävi asioimassa Meilahdessa.

Tässäpä kuvakooste ihanasta paikasta.
(Kuvat suurenevat hiirellä klikkaamalla.)




Orkideat olivat kukassaan




Kaktussiipi oli kyllä minulle mieluisin.










Nyt taas jaksaa odotella kevättä, 
kun sai hiukan viherterapiaa!

Nina

maanantai 6. helmikuuta 2017

Tiffanylasi yritelmiä

Kiitos blogiystäväni edellisen postauksen kommenteistanne!
Alkaa olla tammikuun taudit selätetty - tällä kertaa.

Sisätiloissa on siis tullut hipsittyä hyvän matkaa ja tekemistä oli keksittävä.

'Opiskelin' youtubesta, miten tiffanytöitä tehdään ja eikun yrittämään. Olin jo aikaa sitten hiukan varaillut tarpeita ja kirjastosta kahmaissut alan kirjallisuutta. Parina vuonna olen yrittänyt kansalaisopiston ryhmiin, mutta jäänyt ties monennelleko varasijalle.



Jotakin sain aikaiseksi ja puutarhaan pääsevät puiden oksille, kunhan kevät koittaa.













































Kuvasin tänään Uudeksi vuodeksi ostamieni amaryllisten uutta kukintaa.
Jokainen teki kolme vanaa ja nappasin lopulta maljakkoon, kun varret venähtivät yli pitkiksi.



Paukkupakkasille taidamme siirtyä, lupaili lähes kolmeakymmentä pakkasastetta.

Nina

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de