perjantai 25. tammikuuta 2013

Sisustushaaste

Sain Minttulan elämää -blogin Mintulta sisustamiseen liittyvän, 11 kysymystä sisältävän haasteen, johon nyt yrittelen vastailla. Kodin sisustelu keskittyy minulla lähinnä talviaikaan, koska olen muun ajan vuodesta ihan pihalla eli puutarhassa, joka on se kaikkein rakkain harrastus.

Eli tässä Mintun esittämät kysymykset ja niihin vastaukseni:
1. Mistä asioista kerrot blogissasi?
Lähinnä kaikesta käsillä askaroimisesta ja joskus joistain leipomisista sekä puutarhastakin.
2. Kuinka kauan olet pitänyt blogiasi?
Elokuusta 2008 alkaen.
3. Mistä saat sisustus-ideasi?
Lehdistä, tv.stä, omasta päästä ja tietenkin ideoita löytää myös ihanista sisustusblogeista.
4. Mitkä värit on lempivärejäsi sisustuksessa?
Luonnonvaalea, vaaleat ruskean sävyt (maitokahvin ruskea)


5. Sovitko itse sisustukseesi eli pukeudutko samantyylisesti kuin sisustat?
 Jotakin samaa löytyy, vaikka suurin osa vaatteistani taitaa olla mustia.
6. Mitä aiot hankkia seuraavaksi?
Keittiön kaakelit
7. Kumpi mieluimmin: itse tehty vai ostettu? (sisustustavara)
Kaikesta itsetehdystä pidän paljon, mutta jotkin ostetutkin ovat ihan ok.
Tykkään vanhoista (antiikkisista) tavaroista/kalusteista.

 
8. Mistä sisustusesineestä et luopuisi mistään hinnasta?
Antiikkisesta sohvapöydästä. Sen hankintaan liittyy mukava muisto
9. Paljonko käytät rahaa kuukaudessa sisustamiseen?
Enpä osaa tuohon ihan tarkkaan vastata, koska on kuukausia, etten osta mitään ja on kuukausia, kun ostelen paljonkin. Olen perinpohjainen saituri loppupeleissä, mutta jos jotakin aivan palavasti tahdon, niin silloin saituruus on haihtunut taivaan tuuliin.
10. Mikä paikka kaipaa kotonasi nyt kohennusta?
Keittiö, lähinnä uudet kaakelit
11. Mikä sisustusjuttu saisi sinut nyt onnelliseksi?
Ne kaakelit.

Haasteeseen siis vastattu, vaikka olen näihin melko huonosti ottanut osaa.
En taida tältä erää haastaa ketään, näyttää kiertäneen jo aika monessa blogissa.


Mukavaa tammikuun loppua!
Pakkaset näyttävät hellittävän, joten hiihtoladut kutsuu, ensin täytyy vain hankkia uudet monot.

Uusia lukijoitakin näyttää jälleen kirjautuneen, joten lämpimät tervetulotoivotukset teille!!

torstai 17. tammikuuta 2013

Frilla-tyylinen huivi

Löysin Anttilan ale-myynnista aivan ihanan pehmeää frilla-tyylistä lankaa, josta suunnittelin heti tehdä huivin talven pakkasille. Värejä oli tarjolla useampaa, mutta valitsin tämän harmaan.



Kokeilin ensin puikoilla neulomalla, mutta jotenkaan en saanut sitä sujumaan, joten etsin netistä ohjeen, miten sen voisi tehdä virkkaamalla. http://www.youtube.com/watch?v=nvqbz77lOqs


Onnistuihan se lopulta ja aikaa meni alle puolituntia eli just minun tyylistä tekemistä! 



Tässä tulos. Koukutin ns. yksinkertaisena, kun siitä tuli jo tarpeeksi paksu. Videolla se tehdään kaksinkertaisena.



Tammikuu jo yli puolen välin ja päivät hiljakseen pitenevät. Aurinko paisteli tänään ja pakkasta siinä kymmenisen astetta eli ihan sopiva keli kepeään ulkoiluun.
Oi, että, miten odotan kuitenkin jo kevättä!!

Tammikuun  kukkakimpussa jo hiukan heleämpiä värejä.


Voikaahan hyvin 
ja pukeutukaa lämpimästi!

maanantai 7. tammikuuta 2013

Korkkikranssi

Joulu, uusi vuosi ja loppiainenkin sitten vietetty ja meillä ainakin rauhallisella mielellä.
Toivottavasti teillä muillakin on uusi vuosi alkanut mukavasti!

Käsityörintamalla on ollut hiljaista, mutta yhden kranssin sain viimeiseltään tehdyksi, kun olen jo jonkin aikaa keräillyt viinipullojen korkkeja tehdäkseni niistä sen.

 

Tämä kranssi-idea on jo jonkin verran käytettykin idea eli moni varmasti on tällaisen tehnytkin.



 Lisäsin vielä muutamia pähkinöitä lisukkeeksi.




Oikein kaunista alkanutta vuotta kaikille! 

Kiitokset kivoista kommenteistanne jo etukäteen!!

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de