Käväisimme miehen kanssa kaksistaan lomamatkalla pohjoisessa Norjassa. Lähdimme reissuun pari päivää ennen, kuin valtava tragedia Oslossa tapahtui. Emme tienneet asiasta oikeastaan mitään, kuin sen vähäisen, mitä autoradiosta norjalaisia uutisia kuunneltiin. Hirvittävää! Syvin osanottoni.
Elämän on kuitenkin jatkuttava, eikä saa antaa pelolle liikaa valtaa.
Pohjois-Norja on näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Reittimme kulki Kautokeinon kautta Altaan ja sieltä pohjoista rannikkoa pitkin Tromssaan, josta Kilpisjärven tietä takaisin etelään. Maisemat ovat minulle hyvinkin tuttuja lapsuudesta, isäni oli melkoinen Norja -fani.
Nyt aikuisena katsoo maisemaa erilaisin silmin. Olin suorastaan lumoutunut, siitä vuorien jylhyydestä, sekä maiseman uskomattomasta kauneudesta ja luonnon puhtaudesta.
Sopuleilla oli vaellusaika ja niitä vilisi tien yli tämän tästä, unohtamatta laiduntavia poroja ja lampaita.
Sopuleilla oli vaellusaika ja niitä vilisi tien yli tämän tästä, unohtamatta laiduntavia poroja ja lampaita.
Ohessa muutama kuvakollaasi reissulta. Kuvia tulikin räpsittyä melkoisesti.
(Osa kuvista aukeaa suuremmaksi "klikkaamalla".)
Kasvillisuutta, jota korkealla rinteillä kasvaa.
Rakennuskulttuuria ja kylämaisemaa.
Silmiinpistävää oli pihamaiden/puutarhojen siisteys.
Jäämerenrannalta
Ikkunaostoksilla Tromssassa
Kuvia upeista maisemista.
Tromssaan vievä silta.
Matka oli oikein onnistunut, yhden yön jouduimme viettämään autossa, kun innostuimme ajamaan niin myöhään, että kaikki hostellit ym. olivat jo kiinni tai täynnä, muutoin saimmekin katon päämme päälle.