maanantai 30. toukokuuta 2011

Lisää toukokuista puutarhaa

Nappailin lisää kuvia pihasta, nyt kun olen saanut suurimmat työt siellä tehtyä.








 

Paljon onnea kevään valmistujille!

maanantai 23. toukokuuta 2011

Puutarha toukokuussa

Puutarhassa touhuaminen on vienyt kyllä kaiken aikani, että en ole paljoa ehtinyt tänne blogimaailmaan kurkistella. Muutaman päivän aikana on alkanut jo ihan kivasti vehreytymään luonto ja nurmikkoakin pääsisi jo ensimmäistä kertaa tänä vuonna ajamaan.

Ja taas täytyy todeta, että toisen roska on toisen aarre! ;)


-Eli löysin hyötiksen metallipisteestä oheisen kaunottaren, josta en oikein tiedä mihin tarkoitukseen se on alkuperältään tarkoitettu, liekö jonkin pienen tulisijan luukut vai kehykset...



Meillä se pääsi äitienpäiväruusun taustaksi.


Mies nikkaroi pyynnöstäni kukkalaatikot kuistin ulkonurkkaan, kun se on ollut aina sellainen "kuollut nurkka" eli mikään ei siinä kasva eikä mikään siihen ole oikein natsannut. Jostakin sain idean näihin laatikoihin ja pallotuijat löysivät niihin tiensä, kun viihtyvät varjoisammissa paikoissa sekä lisäksi istutin kirjavaa maahumalaa.


Pari kuvaa keväisistä risutöistä.



Tällä hetkellä puutarhassa kukkivat mm:

esikot


luumupuut


marjapensaat

 

tulppaanit


 


Seuraavaksi minulla onkin ohjelmassa pienien juhlien järjestely, kun kuopuksemme valmistuu ammattiinsa.

Palaillaan ja lämmin kiitos kaikille kommenttinsa jättäneille!

perjantai 13. toukokuuta 2011

Toukokuisia risuiluja

Huips! Minne lie kadonnut bittiavaruuteen eilispävänä tekemäni postaus... (?!)
Siinä mukana menneitä kommenttejakaan en ehtinyt lukea, voi harmit!
No, eipä auta muuta, kuin ottaa uusiksi... ;-)

Naapurini olivat siis kaataneet muutaman koivun pihaltaan ja sain käydä heiltä risuja keräämässä.
Meni jonkin aikaa, ennen kuin sain aikaiseksi, jotakin niistä tehdä.


Niinpä pihavajamme sai hiukan erilaisen kranssin, johon tein rouheisia rusetteja repimällä suikaleita vanhasta lakanan palasesta.

Tässä seuraavassa kuvassa ehkäpä näkyy selkeämmin, miten olin taitellut pieniä pajunippuja lenkeiksi, joita sidoin puolalangalla kranssipohjaan.


Kiitokseksi naapureille tein oheisen sydämenmallisen ovikoristeen, johon sidoin punaruutuisen rusetin, koska heidän kotinsa on viehättävä punainen tupa.



Piharuukkuihin kokeilen tänä kesänä orvokkien kera erilaisia pajukoristeita.



Äitienpäivänä saamani lumihiutaleen uskaltauduin jo asettamaan ulos pajuamppeliin. Toivotaan, ettei pakkasia enää tulisi.


Oikein aurinkoisia toukokuun päiviä kaikille vierailijoille
sekä lämmin kiitokseni kommenteistanne! :)
schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de