Eipä ole paljoakaan hurraamista minun tämän syksyn sadossani. Helteet verottivat melkoisesti puutarhan antimia. Hyötypuutarhapuoli on minulla heikonlainen, koska en ole ollut kovinkaan innokas sen suhteen.
Jotakin pientä kuitenkin olen saanut naposteltavaksi, kuten luumuja ja omppoja. Persiljaa laitan joka vuosi kasvamaan sekä mökille, että kodin puutarhaan ja sitä olenkin saanut napsia pakkaseen talven varalle jo ihan reilusti.
Mökille tuli vihdoin ja viimein hommattua kasvihuone ja se pystytettiin viime viikolla. Nyt jäänkin vain odottelemaan uutta kevättä tomaatintaimineen sinne :-D
Jospa siis ensivuonna satoa olisi hiukan paremmin ;-D
Loppukesän ja alkusyksyn sadoksi voi toki myös luokitella mustikat, joita emme mieheni kanssa oikein selkävaivojen takia kykene suuresti poimimaan, mutta ystävälliset appivanhempani olivat käyneet niitä poimimassa ja toivat meillekin melkoisen saaliin, joten päästiin mekin mustikkapiirakan makuun. Kiitos mummo ja vaari!! :-D
* * * *
Sitten blogitunnustuspalkintoihin, joita olen saanut blogituttaviltani.
Oheisen sain jo kesän alussa Hannelta "Valkoinen leinikki"-blogista. Kiitos Hanne!!
Ja tämän seuraavan sain Sannalta "Toukokalliolla"- blogista. Kiitos Sanna!!
Tämä tunnustus velvoittaa kertomaan 7 asiaa itsestään.
Eli tässä 7 asiaa minusta;
1. Kukkaset ja puutarhailu ovat lähellä sydäntäni.
2. Käyskentelenkin siis mielelläni erilaisissa kauniissa kukkapuodeissa ja puutarhoissa.
3. Poikani äskettäin Tunisiasta tuomien taateleiden makuun yllättäen tykästyin.
4. Bongailen innolla pihapiiriimme tulevia uusia lintulajeja.
5. Olen heikkona erilaisiin puutarhalyhtyihin.
6. Aamuiset pusuttelu- ja hellyyshetket pikkukoiramme kanssa ovat suuri ilonaiheeni.
7. Olen iän myötä hiljakseen oppinut pitämään kaikista vuodenajoista.