tiistai 29. maaliskuuta 2016

Kevät etenee

Pääsiäinen herkutteluineen onnellisesti ohitse.



Kevät etenee mukavasti. Kävästiin bongausretkellä läheisellä tähystystornilla.
Jokunen pikkulintu; viitatiainen, sinitiainen ja pikkuvarpunen mm. tunnistettiin sekä kaksi laulujoutsenparia.





Takametsässä näsiällä jo nuput odottavat h-hetkeään.



Ja niinpä vain ne räystäätkin tiputtavat.



Olen intounut uudenlaisia viherkasveja hankkimaan, mm nämä aloet ja olisiko tuossa toisessa kuvassa jokin pieni traakkipuu.





Ennen pääsiäsitä ensimmäinen peippo asteli pihalla ja eikös se niin mennyt, että puolikuuta peipposesta? Myös mustarastaat keräilevät pesätarpeita.

Nina

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Hyvää pääsiäistä!



Taittelin luumupuun oksia maljakkoon.






Mukavaa kevään ensimmäistä juhlaa!

Nina

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Pääsiäistä odotellessa

Pääsiäinen lähestyy ja muutaman päivän päästä 
onkin jo palmusunnuntai ja virpojia tiedossa.



Liimailin decoupace-tekniikalla paperimassamunien pintaan perhosia.
En ole ihan tyytyväinen, jostakin kun löytäisin kauniinpia servettejä nimenomaan perhosista.





Ostin paikallisesta käsityöpajasta tämän vihreän lasisen sudenkorennon kivellä.
Tykkään!



Sisustusrintamalla tapahtunut muutoksia, verhoja odottelen vielä ompelusta.



Myytävää:

Liitän tähän kuvan rullakapoista (3 kpl), joihin painoin 'Home Sweet Home' -tekstit ja nyt olen niistä luopumasta. Jos jollakin on tarvetta tällaisista ilmavista kapoista, voin  ne myydä edullisesti.
Leveys 140 cm. Laita viestiä: hahtuva08@gmail.com


Nina

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen esimakua kukkopilleillä

Jee...maaliskuuta mennään! 
Pian vihertää pusikoissa ja enää vain 8 viikkoa vappuun! Hup-hei!

Meille tepsotteli tämmöinen jengi yllättäen, 
mutta ei kuitenkaan ihan harkitsematta.




Päätin yhden kirppariystäväni kanssa, että alkaisin jotakin keräilemään ja samaan osu kirppishyllyltä silmiin kukkopilli ja hetken aikaa kuljettua jälleen yksi - ihan vain eurolla kappale. Jne, kunnes
lopulta sopiva määrä kasassa näin alkuun.

Ja eikun suoraan framille koko kukkoparvi, varsinkin nyt kun pääsiäinenkin jo näköpiirissä:




Mulla olikin valmiina sopiva lokerikko heille


Mökille nämä tulevat muuttamaan.

***************

Sitten asiasta toiseen. Meidän kaupungin ruukkiin on tullut ihana sistusliike, jossa myydään erikois lakritseja; Lakrids by Johan Bulow.  Nami, nam, kun saatiin maistiaisia. Lakritseissa ei ole käytetty ollenkaan vehnäjauho, vaan riisijauhoa.
Me ostettiin mustaherukanmakuisia ja oi voi, miten hyviä.






Ensiviikosta lämpenee
 ja kevät alkaa etenemään!

Nina

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de