Äitienpäivä sujui perinteisesti ja kerrankin sain kaikki pojat paikalle eli kukaan ei töissä.
Poikien hankkima lahja olikin melko järeä eli 8 kg kahvakuula. Pojista kaikki treenaavat
crossfittiä
ja kuopus apuohjailee paikallisessa salissa. Ensimmäinen kevyehkö oma kotitreenikin nyt siis jo koettu ja täytyy sanoa, että kivalta ja (khöhömm..) haasteelliselta tuntuu.
Äitienpäivänä ajeltiin iltapäiästä mökille heittämään talviturkki,
vesi + 11 astetta. Saunanlämmityksen se toki vaati.
Nokipannukahvit juotiin kodassa. Kyllä maistuikin hyvälle.
Täytyy toki yksi puutarhakuvakin laittaa, kun jouluruusuni aloittaneet kukkimisen.
Viikonloppuna tiedossa luontokuvauskurssia Mustilassa, On taas kiva päästä sinne katselemaan kevään etenemistä.
************
Talven aikana yleensä luen uusimpia kotimaisia kirjoja ja jo vuoden vaihteessa laitoin varaukseen tämän vuotisen Finlandia palkitun, mutta vasta nyt toukokuussa tuli minun vuoroni varauslistalla.
Jussi Valtosen 'He eivät tiedä, mitä tekevät' on lähes 600 sivuinen teos, joka mulle kirkastui ihan selkeästi valistuskirjana, mihin netti/mobiililaite- maailma voi kaiken kaikkiaan pahimmillaan johtaa ja mitkä markknavoimat jylläävät vaikkapa kirkon keskustelufoorumien takana. Miten tietyntyyppiset ihmiset löytävät vertaisiaan ympärimaailmaa juuri internetin välitykseöllä nopeasti/kätevästi ja voi syntyä hyvinkin arveluttavia yhteisöjä. (Tämän päivän esim. Isis-järjestö) Kirjassa liikutaan eläinkokeita tekevän USA:ssa asuvan tutkijaprof.isän ja hänen avioeron jälkeen Suomeen asumaan jääneen eläinaktivisti pojan kipuiluissa. Ensimmäiset 200 sivua on tuskaisaa luettavaa, kun varsinainen punainen lanka ei ala hahmottua, mutta sitkeästi jatkamalla tilanne muuttuu. Kirja ei ole viihdyttävä juurikaan, vaan vaatii melkoista keskittymistä jo ihan tajuta nykymaailman terminologiaa.
Nuorille aikuisille kohdistaisin tämän kirjan, mutta riisutummalla tekstin polveilulla, (jotta kirjan jaksaisi lukea mahdollisimman moni nuori). Kirjassa on paljon tärkeää oivallettavaa nykypäivän mahdollisista markkinavoimien uhkakuvista, joissa ei säälitä sitä pienintäkään.
Mutta vastapainona luin Astrid Lindgenin 'Viisaus kirjan'. Kyllä olisi ihanaa nähdä maailma näin aikuisenakin osin lapsen näkökulmasta.
Astridilta kysyttiin, mistä väristä hän pitää eniten: 'Äsh, kai se riippuu värin paikasta! Minusta valkoinen ruusu on kauniimpi kuin sininen nenä'
Kauniita toukokuun päiviä ystävät!
Nina
