perjantai 19. helmikuuta 2016

Kirppikseltä

Silloin tällöin tulee pyörähdettyä kirppiksillä ihmettelemässä, mitä kaikkea siellä kaupataan.
Harvoin teen sen erikoisempiä löytöjä, mutta yksi päivä minua onnisti.

Ihastuin oitis tähän perhostauluun, joka saa paikkansa mökillä.








Hauska kello löysi paikkansa piirongin päältä.







Ja sitten tämä ihanuus:
'Muistojen kukkatarha' Fanny Robinsonin taiteilema kaunistakin kauniimpi kirja.
F. Robinson asui 1840-luvulla Norfolkissa ja sittemmin nämä kauniit kukkatutkielmat runoriimityksineen on löydetty Tanskasta ja julkaistu Lontoossa.







Eli melkoisia aarteita kirppiksiltä voi löytää ja todella edullisesti.


Nina

lauantai 13. helmikuuta 2016

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Kevätmielellä

Tulee hiukan pitkäksi venähtäneitä taukoja blogipäivityksistä, kun niin hiljaiseloa on tullut alkuvuosi vieteltyä, mutta yritetään piristyä. Uusi lukijakin kirjatunut sivuilleni, tervetuloa sinulle!

No, nyt kuitenkin jotakin tapahtui, kun ajelimme isännän kanssa eilispäivänä naapurikaupunkiin ihan vain shoppailureissulla ja pyörähdimemme yhdessä kasvimyymälässä katsastamassa joko keväisiä kukkivaisia olisi jo myynnissä. Ja olihan siellä jo  ihan kivasti iloisia värejä tarjolla.






Tänään paisteltiin laskiaispullia.


Pirteitä helmikuun päiviä ystävät!

Nina

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de