Niinpä vain joulu on jo ovella. Jouluvalmistelut alkavat olla tehtynä, jotakin pientä enää.
Nämä 'kultaiset' enkelit ovat vuosien takaa. En ole niitä useampaan jouluun enää asetellut esille,mutta tänään ne kaivoin kaapista. Tuon suurimman enkelin olen ostanut kauan, kauan sitten Tukholman vanhasta kaupungista matkamuistoksi.
Kuusen koristelin tänään ja olipa juhlava hetki siinä itsekseni, kun pääsin laittamaan, lapsuuteni hopeasta kiiltävän joulukellon, latvan tuntumaan. Löysin tämän aarteen äidin vanhoja joulukoristeita selatessa. Luulin sen jo aikaa sitten rikkoutuneen tai hävinneen, mutta yllätys olikin suuri, kun se sieltä kaiken alta pilkisti. Olihan siitä rikkoutunut kohta, josta nauha pujotetaan, mutta mieheni liimaili siihen uuden. Tästä muistuu niin elävästi mieleen jouluaatot ja kuusen tuonti tupaan. Minua varoitettiin koskemasta tähän kelloon, ettei se vaan mene rikki, kun on ohutta lasia. Ja isä ripusti sen vasta sitten kuuseen, kun kaikki muut koristukset olivat aseteltu.
Kaunis joulun ääni siitä edelleen kilahtaa.
Mies toi nätin joulukimpun.
Nämä 'kultaiset' enkelit ovat vuosien takaa. En ole niitä useampaan jouluun enää asetellut esille,mutta tänään ne kaivoin kaapista. Tuon suurimman enkelin olen ostanut kauan, kauan sitten Tukholman vanhasta kaupungista matkamuistoksi.
OIKEIN HYVÄÄ JOULUA
JA
Lämmin kiitos kuluneesta!
Nina