lauantai 27. joulukuuta 2008

Uutta Vuotta!

Joulunpyhät on nyt sitten vietelty ja meillä ne sujuivat erittäin rauhallisissa merkeissä. Keskimmäinen lapsista olikin toisella paikkakunnalla tyttöystävänsä luona ja vanhin lapsista kumppaneineen vain poikkesi aattona kahvilla. Mies oli työvuorossa, joten vietin joulua nuorimmaiseni kanssa kahden tai no, olihan vietossa mukana toki myös piskuinen Gerberamme ja äitini hain myös aattoillalliselle.

Nyt sitten katse kohti uutta vuotta 2009. Vuosi vaihtuu tuoden mukanaan uusia asioita. Mitään uudenvuodenlupauksia en taida tehdä, tosin tärkeätä olisi pitää itsestään huolta ja sitä myöten myös lähimmäisistään. Olen hiukan viime vuosina laiminlyönyt itseäni, mutta nyt, kun aikaa jää enemmän itselleni, niin voisinkin käyttää sen laadukkaammin.

OIKEIN HYVÄÄ JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2009 TEILLE KAIKILLE !


lauantai 20. joulukuuta 2008

OIKEIN HYVÄÄ JOULUA!

Tämän postauksen ja sen kuvien myötä toivotan kaikille, jotka täällä blogissani piipahdatte; Oikein Hyvää Joulua!


Nautitaan joulun tuomasta rauhasta, tuoksuista, väreistä, mauista, musiikista tai vain jouluviikon suomasta useammasta vapaapäivästä ja kerätään voimia uuteen alkavaan vuoteen. Joulun merkitys on meille jokaiselle omanlaisensa. Itselleni tärkeintä on se kiireetön aika lähimmäisteni kanssa.


"Joulumaa on muutakin, kuin pelkkää toiveunta,
joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta.
Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä
- joulumaa, kun jokaiselta löytyy sydämestä.
Onnea mikään mylly valmiiksi ei jauha,
itsestään on ihmisen vain löydettävä rauha."

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Minua on muistettu

Minua on muistettu aivan ihanalla tavalla!
Ensiksikin voitin Jonnan blogista "Pitsinauhaa" ihku-ihanan arpajaispalkinnon, nimittäin oheiset jouluisen valko-harmaan keittiöpyyhkeen ja köyhänhopeisen pienen sydämen. Ne ovat aivan ihanat ja kaiken lisäksi olivat kääritty niin kauniiseen pakettiin, että jo yksin se olisi riittänyt iloa tuomaan, niin somasti ne oli paketoitu! Kiitoksia vielä Jonna!:)


Sitten vielä Hanna "Haapioaho"-blogista ojensi minulle oheisen blogipalkinto-tunnustuksen. Voi kiitoksia paljon siitäkin!:)
Tunnustuksen mukana kulkee sääntö: Tunnustus jaetaan eteenpäin seitsemälle (7) ja linkitetään heidät postaukseen, kuten tunnustuksen antajakin.
Nyt kuitenkin huomaan, että monessa blogissa tämä taitaa jo kiertääkin, mutta yhdessä, missä en ole sitä nähnyt on "Pajupirtti"-blogin ahkera käsityöntaitaja eli jatkan tätä hänelle. Ole hyvä!
Sekä tietysti lisäkiitoksena Jonnalle "Pitsinauhaan" Ole hyvä!


Niin paljon on blogeja, joille tahtoisin tämän ojentaa ja vaikea on alkaa ruotia kenelle kaikille tätä jatkaisi, joten ojennan tämän tasapuolisesti etenkin kaikille kommentoijille yleisenä kiitoksena. Kiitos, kun olette niin ahkerasti käyneet kommentoimassa ja kurkistelemassa minun askareitani!


Kiittäen

maanantai 15. joulukuuta 2008

Koristeltuja tulitikkuaskeja...

Laitetaanpa tässä tällainen pikkuinen joululahjavinkki askarteluineen tälle joulunalusviikolle. Olen monessa blogissa nähnyt todella taidokkaasti somistettuja tulitikkuaskeja ja päätin kokeilla jotakin omaa helppoa tapaa ja näin syntyivät koristellut askit erilaisista vähintään kaksinkertaisista serviettiliinoista, joista irroitin varovasti sen kuviollisen päälliskerroksen.
Liimaamiseen käytin vesiohenteista liimaa, jota sivelin myös pintaan, jotta aski kestää käsittelyä.


Minulta löytyy kaapista serviettipaketteja, joissa on jäljellä muutamia kappaleita, joista ei koko kattaukseen riittäisi kuitenkaan ja niitä käytin näihin.

lauantai 13. joulukuuta 2008

Lucian -päivää


Hyvää Lucian päivää!
Minun "Luciani" on tällä kertaa tummakutrinen enkeli, mutta osaa laulaa niin vienon kauniisti Santa Luciaa... :)
Joulun tohinat alkavat varmasti monessa kodissa olla parhaimmillaan. Joulun herkkuja valmistellaan ja koti täyttyy jouluisista tuoksuista. Lahjoja paketoidaan ja joulutervehdyksiä kirjoitellaan kortteihin. Ilmassa on lämpöistä saapuvan juhlan tuntua.

Kolmas adventtikin jo ovella ja sitä myös tässä toivottelenkin kaikille!:)

Olen hiukan tuoksuherkkä, mutta ostan silti kotiini joka joulu valkean hyasintin, koska pidän sen tuoksusta, joka on niin jouluinen ja muistojakin mieleen tuova.



maanantai 8. joulukuuta 2008

Joulun aatoksia ja kransseja

Itsenäisyyspäivä on nyt juhlittu ja hetkeksi palaamme arkeen, kunnes joulunpyhät tulevat.
Tämä aika ennen joulua on toisaalta sitä parasta aikaa, kun saa pukea kotia jouluun ja suunnitella leipomuksia, joulun ruokia jne, mutta toisaalta tämä voi olla myös väsymistä, väsymistä kaiken liiallisen joulukiireen ja hössötyksenkin keskellä. Monelle juuri tuo hössötys on se kaikista eniten joulumieltä tuova ja hyvä niin. Ne, jotka väsyvät hössötykseen ja tuntevat jouluun liittyvän suuren tunnelatauksen olevan kadoksissa voivat tuntea ihan ahdistustakin. -Mutta on hyvä muistaa, että joulu tulee vähemmälläkin. Joulutunnelman voi tavoittaa, kun hakee sisältään hiljaisuuden ja sitä myötä rauhan. Kun on itselleen armollinen, mieli hoitaa lopun ja ehkä jaksaakin hiukan rakennella joulua myös ihan niissä realistisissa puitteissa.

(Klikkaa kuvaa niin saat tekstin näkyville)

Jouluhössötyksiin palatakseni (olen virkavapaalla ja minulla on siis aikaa) kokeilin mallata jouluiseen ovikranssiin kahta eri versiota.


Leikittelin hiukkasen vielä niillä punasipuleillakin, mutta päädyin tuohon valkoiseen versioon ja asetin sen ulko-oveen.



torstai 4. joulukuuta 2008

Amaryllis ja Itsenäisyyspäivää

Olin ostavinani valkoisen amarylliksen, mutta nupun auettua se paljastuikin punaiseksi...
No, ei voi mitään, kaunishan se on tuo punainenkin, mutta kaikista mieluummin pidän siitä valkoisena. Olen keräillyt risua jonkin verran varastoon ja ajattelinkin kokeilla niistä ns. elämänliekin tekemistä amarylliksen koristeeksi. Ja tällainen siitä tuli.
Jouluksi hommaan kyllä sitten sen valkoisen... :)

Ja tämän postauksen lopuksi, toivotan kaikille oikein hyvää tulevaa Itsenäisyyspäivää!



maanantai 1. joulukuuta 2008

Jouluisia tekstiilejä

Joulukuuta kaikille!:)
Ensimmäinen adventtisunnuntai takana. Tästä se virallinen joulunaika alkaa. Laittelin kotiin jo hiukan jouluntekstiilejä ja vaikka ulkona lumet hupenevat vesisateessa, niin kuitenkin illasta, kun päivä hämärtyy, korostuvat ihan kivasti kaikki kotiin laittamat jouluntuojat nostaen ajatukset lähestyvään jouluun. Ihanaa on kuunnella myös vanhojen mestareiden Bing Grosbyn, Mahalia Jacksonin, Nat King Colen ja Frank Sinatran esittämiä joulumusiikki klassikoita.

Ja päivien ollessa näin hämäriä on todella mukava poltella valoja kyntteliköissä ja muissa tuikkivissa valosarjoissa.

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de