Lupauduin kesän alussa "Pajupirtin" Kaisan
kesähaasteeseen tehdä jostakin luonnonmateraalista ihan mitä vain kivaa keksiikään. Eipä auttanut, kuin laittaa mietintmyssy päähän loman ajaksi ja katsella luontoa sillä silmällä. Miten ihmeessä päädyinkään omaan materiaalini, joka on aivan varmasti kaikkien inhokki eli takiainen. Noh, ajattelin, että otan haastemateriaaliksi sellaisen kohteen, joka ei ihan jokaisen mieleen tulisi ;-D
Keräilin tienpientareelta puoli pussillista takiaisen nupullaan olevia kukintoja ja kiikutin ne kotiin. Kotona katse pussiin ja epätoivo jo valtasi mielen, olivat kaikki tartuneet toisiina sellaiseksi epämääräiseksi myttyräksi. Hieman epäuskoisena omaan ideaani, aloin irroitella kukintoja toisistaan ja levittelin sanomalehdenpäälle kuistille kuivumaan. Eipä hyvältä näyttänyt saaliini.
Päätetty, mikä päätetty eli näistä syntyisi haastetyöni... siis haastetta kerrakseen ;-D
Tässä siis työni ; takiaissydän, pohjana risusydän, kiinnitysaineena kuumaliima.
Oheisessa kuvassa (alakuva) sydän naturellina, mutta sipaisin pintaan ohuesti vaalea spreimaalia, jotta takiaisten "tarttuminen" loppuisi.
Ulko-oveemme päätyi takiaissydän rusetin kera.