Kiitos blogiystäväni edellisen postauksen kommenteistanne!
Alkaa olla tammikuun taudit selätetty - tällä kertaa.
Sisätiloissa on siis tullut hipsittyä hyvän matkaa ja tekemistä oli keksittävä.
'Opiskelin' youtubesta, miten tiffanytöitä tehdään ja eikun yrittämään. Olin jo aikaa sitten hiukan varaillut tarpeita ja kirjastosta kahmaissut alan kirjallisuutta. Parina vuonna olen yrittänyt kansalaisopiston ryhmiin, mutta jäänyt ties monennelleko varasijalle.
Jotakin sain aikaiseksi ja puutarhaan pääsevät puiden oksille, kunhan kevät koittaa.
Kuvasin tänään Uudeksi vuodeksi ostamieni amaryllisten uutta kukintaa.
Jokainen teki kolme vanaa ja nappasin lopulta maljakkoon, kun varret venähtivät yli pitkiksi.
Paukkupakkasille taidamme siirtyä, lupaili lähes kolmeakymmentä pakkasastetta.
Nina
10 kommenttia:
Ihanat perhoset ja korennot. Ihan itte - perkules :) Respektiä yrittämisen onnistumiseen. Perse edellä puuhun on ihan toimiva setti.
Ihanaa taidetta osaat tehdä, perhoset ja korennot tosi kauniita.
Osootus siitä, että onnistuu, ku rohkiasti kokeeloo!
Tulipa hienoja!
ihanat perhoset ja korennot!
Hyvä sinä, peukku!
Täällä suunnalla ei opistojen lasikurssit aina täyty, jotain uutta tahtoovat.
Juku, miten hyvin onnistuivat!
Kyllä olet tuhattaituri ♥ kerrassaan mahtavat teokset.Aurinkoista viikonloppua sinulle.
Oi, miten kauniita - olet kyllä taitava - vallan ihania töitä!
Kiitos kiitos ystävät!
Lähetä kommentti