perjantai 19. helmikuuta 2010

Wanhojentanssit, tarina ystävyydestä

Jatketaan ystävä-teemalla näin ystävyydenpäivän jälkeisellä viikolla.
Tänään saimme, mieheni ja minä sekä pitkäaikaiset naapurimme näin vanhempina nauttia kuopuksemme ja heidän tyttärensä Wanhojenpäivien tanssiaisista. Pidimme ja liikutuimme kovasti kaikesta näkemästämme.


Kuopuksemme ja tuon ystävänsä tarina alkaa aivan hiekkalaatikolta. Olemme naapuriperheitä. Yhdessä ovat kaveruksina kulkeneet seurakunnankerhot, ala- ja yläasteet, jonka jälkeen siirtyivät eri opinahjoihin, mutta ystävyys on säilynyt. Ja syksyllä siis tuo naapurin tyttö pyysi kuopustamme parikseen Wanhojenpäivän tanssiin ja poika suostui aivan muitta mutkitta tehtävään. Tanssiharjoitukset ovat kestäneet syksystä aina tähän päivään saakka.

Tänään oli siis kaiken tiiviin harjoittelun ja saavutuksen huipennus, kun pääsivät esittämään taitojaan läheisilleen, tutuilleen ja sukulaisilleen. Ja kyllä näin äitinä oli jotenkin niin sydäntä sykähdyttävää seurata heidän sujuvaa yhteispeliään ja luottamustaan toisiinsa.

Tästä päivästä ja koko harjoitteluajasta jää pysyvät ja lämpimät muistot varmasti molemmille heille, kuten myös meille vanhemmille.

Kiitos vielä teille nuoret, tästä juhlasta! :)


20 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Hurmaavaa! Ihana tarina ja ihanat nuoret =D

Vekarus kirjoitti...

Ihanaa!

Sussi kirjoitti...

Ihana tarina, ja niin kauniit ja juhlavat puvut.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Lämpöiset terveiset Wanhoille ja heidän onnellisille vanhemmilleen.
Woin Wain muistella haikeudella kaksi wuotta sitten kokemaani wastaavaa tilisuutta.
Siitä se kovin urastus sitten alkaa.Ihanaa aikaa. Waalikaa kauniita muistoja!
Kaikkea hyvää näille kahdelle elämän tiellä.♥♥
Ihanat asut molemmilla.
Haleja Ninalle
Kaisa♥

Krisse kirjoitti...

Hienoa..kummitytölläni oli myös vanhojen tanssit ja upea puku. Sain vaan kuvan kun asuu niin kaukana etten päässyt paikalta seuraamaan.
Teillä on ollut ihana päivä..

päivi kirjoitti...

ihana kertomus ja niin tuttu:)
abipoikani tanssia sain seurata vuosi sitten ja täytyy myöntää että kyyneleet sokaisivat silmäni.. silloinkin kun pyörähtelimme valssia yhdessä....
nyt hän onkin myrskyävällä merellä risteilemässä...
pakkasterkuin(-35c)

päivi

Haltiakummi kirjoitti...

Ihanaaaaa! ♥

Nina kirjoitti...

Kiitos kauniista kommenteistanne! :)
Niin, kuopuksenihan ei ole Wanha, vaan käy toisenlaista opinahjoa, mutta lupautui kavaljeeksi ystävälleen.

Olivieno kirjoitti...

Voi kuinka kaunis puku tytöllä ja niin ihana ystävyys! Vieläkin muistan omat vanhojenpäivätanssit hmm.. yli 20v. takaa...

Anni kirjoitti...

Ihana postaus!
Ihana tarina ja niin kauniit puvut!

Sirkka kirjoitti...

Voi kuinka liikuttavaa ja oikein paljon sydämellisesti Onnea heille elämän taipaleella!
Muistot tulivat mieleeni vanhojenpäivientanssiaiset ...oli elämäni parhampia hetkiä...kaikki niin kaunista ja herkkää, juhlavaa!

Onnittelut myös teille vanhemmille ihanista lapsista!

Kauniit kuvat kaunista katseltavaa, Kiitos!

Mari kirjoitti...

On siinä ollut pojalla komea puku ja tytöllä näyttäisi olevan todella kaunis puku! :)

Onkos siitä nyt kymmenen vuotta, kun itsellä oli lukiossa wanhojen tanssit.. Niin se aika menee!

Mari kirjoitti...

Ihana tarina <3 Niin upeat puvut!

Marge kirjoitti...

Oi, liikuttavaa! Niin kauniisti kerroit, että ihan liikutuin.
Varmasti saitte kaikki ihanat muistot!!

Halein, Marge

TeSa kirjoitti...

Kaunista.
Ihan kun ystävyys säilyy, vaikka polut kulkevat vain ohitse.
Tilaisuus on herkkä ja kaunis.

sanna kirjoitti...

Ihanat puvut! Aivan upea vihreän väri! :)

Hanna kirjoitti...

Niin ne lapsukaiset vaan kasvaa =o) t:Hanna

Nina kirjoitti...

Kiitokseni teille ihanista sanoistanne! :)
Näin ne lapset vain kasvavat ihan hujahtaen.

Helmi Nainen kirjoitti...

Kaunis tarina!! Esikoiseni Tanssi myös, ja minä itkin kuin tunturipuro!! En kertakaikkiaan saanut itkua loppumaan ollenkaan..Lapseni oli niin komea ja onnellinen, niin nuori ja täynnä tulevaisuuden suunnitelmia...

Hallatar kirjoitti...

Oi, hetken hätkähdin että ihan kuin tyttäreni. =) Mun tytöllä oli ihan samanvärinen ja samantyylinen asu omissa vanhojentansseissaan... =)

Kyllä sitä kauneutta katsellessa tosiaan herkistyi...

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de