perjantai 1. lokakuuta 2010

Hahtuvaisesta huovuttamalla

Ostin hahtuvaa ensimmäistä kertaa elämässäni. Olin jo pitkään suunnitellut kokeilla sitä työstää, lähinnä osin siksikin, että blogini nimessä esiintyy sana "hahtuva". Kun nimesin blogiani mielessäni pyöri kuvajainen heinän hahtuvaisesta, joka ilta/aamuauringon lempeissä säteissä heijastuu :)


No, nyt siis on kokeiltu märkähuovuttaa kukkasia ja ihan helppoahan se ei näin ensikertalaiselle ollutkaan. Kokeilin ensin käsin lämpimässä mäntysaippua-vesiliuoksessa ja sen jälkeen pesukoneessa kelmuun käärittynä, kun tulos ei oikein miellyttänyt.

Lopputulos oli lähinnä "mielenkiintoinen"... ;-D

Kukkiahan nämä kuitenkin pienen operoinnin jälkeen jopa muistuttavat.


Ja käyttötarkoituksiahan näille toki löytyy.
Ja yllättäen pajunippukin nurkassa puhkesi kukkaan :)


***

Sitten minua ovat jälleen mukavat blogiystäväni muistaneet blogitunnustuspalkinnoilla. Lämpimät kiitokseni teistä jokaiselle!

Tämän ensimmäisen blogitunnustuspalkintoni sain Marilta "Sekasortoa"-blogista ja sen kanssa pitää kertoa kolme rakkainta asiaa ja tärkein kuva.

Kolme rakkainta asiaani ovat toki ensiksikin; perheeni, puutarhailu ja mökkeily.
Tällä hetkellä tärkein kuvani on tämä:


Seuraavan blogitunnustuspalkintoni antoivat minulle Sanna "Toukokalliolla"-blogista ja Sarppa "Valkoisten ruusujen koti"-blogista.

Itse ojennankin nämä tunnustuspalkinnot eteenpäin kaikille tutuille bloggaajille, joilla sitä ei vielä ole. Olkaa hyvät! :)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuin kauniita kukkia olet tehnyt.
Neulahuovutusta olen jonkun verran harrastanut, minusta se on ollut aloittelijalle paljon helpomaa (oletan näin ) kuin tuo märkähuovutus.
Jossainvaiheessa innostuin niin että tilasin monta ihanan väristä kerää, mutta nyt ne on jääny kaapin perille.
Vaikka eihän ne hukkaan mene, voihan niitä käyttää vuosienkin päästä. Onpahan jos yllättäin tarvii.

Mari kirjoitti...

Kauniita kukkia tuli! Huovutusta en ole kokeillut, lapset on :) Mukavaa viikonloppua!

Vekarus kirjoitti...

Niistähän tuli ihania!

Mukavaa viikonloppua!

Sussi kirjoitti...

kauniita kukkia!

Merja K kirjoitti...

Uskomattoman upea kuva tuo laiturikuva.

Hyviähän noista kukista tuli. En ole itse huovuttanut hahtuvalla, mutta voin kuvitella että se on aika hankalaa.

Mukavaa viikonloppua!

pioni kirjoitti...

Kauniita huopakukkasia.

Minäkin olen tuota huovuttamista kokeillut kurssilla kerran, tein lakin, ja oli kyllä tosi aikaavievää puuhaa.

Onnea tunnustuksista!

päivi kirjoitti...

ihania huopakukkasia!
olet kyllä mahdottoman monitaitonen ja kätevä käsistäsi:)

leppoisaa lokakuun alkua
sinulle ja kertulle!
halaus,
päivi

Reisku kirjoitti...

Kauniitahan niistä kukista tuli! Ja käyttöpaikkojakin on vaikka kuinka! Huovutus tuosta pitkäkuituisesta villasta on tosi haastavaa. Näillä hermoilla se ei tahdo onnistua, normaalin villan kanssa työskentely on niin paljon helpompaa. Mutta niin kaunis ja pehmeä taas vastaavasti lopputulos tuosta materiaalista on, että olisi syytä meikäläisen sitä vaan harjoitella lisää ja kehittää pinnaa ;).

TeSa kirjoitti...

Ihanasti pajutkin kukkivat talvea odotellessa;)
Huovuttaminen on hauskaa, luovuutta ja suurta intoa antavaa puuhaa.

Sirkka kirjoitti...

Sykähdyttävän hempeän kauniita ja niin kevyitä olet saanut aikaan jälleen taitavilla käsilläsi ja totta tosiaan ne sopivatkin useaan paikkaan, joita oletkin kauniisti sommitellut.
Katsoin niitä kauan..kunnes huomasin että täytyy välillä hengittää...
Minulta tulisi linnunpesiä HI!

Onnittelut sinulle tunnustuksistasi!

Oi tuo vesi laiturineen on myös sykähdyttävän kaunis näkymä...

Syys iloja Ninalle ja Kerttuselle, siellä värikkäiden lehtien lomassa ulkosalla raikkaassa lempeän tuulen syleilyssä.

Nina kirjoitti...

Mukavia kommentteja, kiitoksia jokaiselle! :)
Hahtuvan työstäminen on ihan mukavaa, mutta opeteltavaa siinä on minulla vielä paljonkin :)

Sisko kirjoitti...

Kauniin kukan saitkin huovuttamalla. Pitäisikö minunkin kokeilla. Olin jo ostamassa aineita, mutta ajattelin että en osaa huovuttaa. Mukavaa sunnuntaita!

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de