perjantai 3. tammikuuta 2014

Uusi vuosi

Oikein Hyvää Uutta Vuotta!
Vuodet tuntuvat kiitävän paljon nopeammin,
 mitä vanhemmaksi tulee.



Joulu sujui perheen kera rauhallisesti, kuten vuodenvaihdekin. Lunta ei ollut, vaan vettä satoi.



Meillä ei vieläkään uutta läppäriä, joten pojan koneelta tämäkin postaus.
Tänään on satanut muutaman millin lumikerroksen, mittari kuitenkin nollan tietämissä edelleen.
Joulua vielä muutama päivä eli loppiaiseen saakka, jolloin kuusi saa siirron pihan perälle.
Osan koristeista olen jo pakkaillut  pois. Jotakin jätän, koska tykkään fiilistellä vielä ihan omassa rauhassa, kunhan lapset lähtevät nyt viikonlopun aikana omiin ympyröihinsä, ainakin vähäksi aikaa.

Olin ollut ainakin pikkuisen kiltti, koska pukki muisti minua kivoin kirjalahjoin.

Pari puutarhakirjaa.



Vuoden 2013 Finladiavoittaja, jonka luinkin jo. Olipa siinä opus täynnänsä nippelisiä yksityiskohtia, lähes väsymiseen asti. Lukuteknillisesti mielestäni raskas ja keskittymistä vaativa, eikäpä tietous Venäjän historiasta Stalinin ajoilta olisi ollut pahitteeksi ennen lukemista. Riikka Pelolla vankka tietopohja asiaan, se on selvä.



Tammi- helmikuu on minulla sellaista levon ja hiljaisuuden aikaa. Tiedossa ei mitään ihmeempiä.
Kavihörhöily-ystävien kanssa ehkä treffaamme ja siemenluetteloita selaamme.



Toivotaan uudelta alkaneelta vuodelta
 lempeyttä ja virkeyttä!

6 kommenttia:

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Ihanaa kuluvaa vuotta 2014 sinullekin!
Totta on, että aika on saanut siivet näin vanhemmiten.

Loppiaiseen on joulu meilläkin, vaikka punaiset koristee olenkin jo kerännyt pois.

Hanne♥

Mari kirjoitti...

Aika menee tosiaan joutuin... Oikein hyvää uutta vuotta!

Tarja kirjoitti...

Hyvää loppuvuotta :)

Sussi kirjoitti...

Mukavaa alkanutta vuotta!

Nina kirjoitti...

Kiitokset ja heippaset kaikille! <3

TeSa kirjoitti...

Ihanaa uuden vuoden alkua sinulle.

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de