keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Krääsän kerääjän sisustuskuvia



Lämpöiset kiitokseni kaikille 
juhannuksen toivottajille! 

Enpä ole piiitkään aikaan tehnyt postauksia jostakin muusta kuin puutarhan kukkivaisista, joten nyt on aika pyörähtää tuvan puolella.

Eli kuvakierros kaikesta krääsästä, mitä tämä kaiken kiiltävän perään lennähtelevä harakka on mennyt hankkimaan.

Uusin ostos keväältä on tämä ihana sisustuspeili. Mutta, kun peilata en liiemmin välitä, niin keksin liimailla peilin pinnalle kultamaalilla spreijailemiani, suljista tehtyjä perhosia. 


Kullasta olen aina tykännyt, en kyllä tiedä miksi, mutta hopeaa on hiipinyt myös sekaan tavallaan raikastamaan.



Keittiö, johon mm. hankin keväällä, pari säilytyslaatikkoa koreineen, Ikeasta.



Mulla oli eilen pienet synttärit. Välivuosia vain.



Sain miehen ylipuhuttua ja ostamaan synttärilahjaksi tämän Venetsia-ryhmän kuistille. Tykkään!
Vaikka on ihan siinä ja siinä, ettei ole liian koukeroinen makuuni, vaikka olen kyllä melkoinen romantikko.







Nuoret muistivat kauniilla krysanteemilla, joten kokonaisuus oli valmis!




Jaahas, ulkona on outo valoilmiö, pitkän harmauden jälkeen.
 -Aurinko paistaa! Joten puutarha kutsuu!
 Mukavaa päivän jatkoa jokaiselle!

Nina

10 kommenttia:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Onnea sinulle!
Kaunis pöytäryhmä...tykkään..:)

Sussi kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut!

Reija kirjoitti...

En minäkään noita ihania sisustusjuttuja ihan krääsäksi kutsuisi! =) Onnea synttäreiden johdosta! =)

Mari kirjoitti...

Teillä on niin paljon kaikkea kaunista ♥

Kirsikka kirjoitti...

Kauniita tavaroita ei niitä hevillä viitsisi luopua . Myöhästyneet Onnittelut

Mari kirjoitti...

Tuo pöytäryhmä on ihana, mäkin haluan ;) Nuo perhoset on kyllä kauniita!

Nina kirjoitti...

Kiitokset kaikille! <3

Kukkaiselämää kirjoitti...

Kaunista. Meillä on samantapainen istuinryhmä ja tykkään. Myöhäiset onnittelut!

TeSa kirjoitti...

Kivoja yksityiskohtia sisustuksessa.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Kaikkea herkullistä löytyy sieltä sinulta.
Tykkään noista pitsikalusteista. Varmaan oikea tunnelmapläjäys löytyy kuistiltasi.
Aurinkoisempaa kesää ja terkut Kaisalta

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de