perjantai 1. tammikuuta 2016

Vuosikatsaus

Hyvää Uutta Vuotta!

Isännän järjestämä ilotulitus tuli jälleen kuvattua.




Päivät tästä hiljakseen pitenevät ja valo lisääntyy. Paukkaupakkasiakin luvassa.

**************

Ajattelinkin tehdä tähän vuoden alkuun muistelukierroksen viime vuodesta.

Lunta ainakin riitti jossakin vaiheessa, lumilinnan rakentelin takapihalle. Sitä oli kiva katsella olohuoneen ikkunoista.



Kevät ja kevään airueet puutarhassa.




Juhannus




Kesäkuussa täytin 50 v. ja sitä juhlistettiin lähimpien kanssa retkeillen ja veneillen luonnossa.



Heinäkuussa kannustettiin poikia Sulkavan souduissa. Oli kyllä kiva uusi kokemus!





Kesälomalla ajelimme Hangon seudulle ja siinä samassa tuli poikettua Raaseporin Linnanraunioilla ja Mustion linnassa.



Kotimatkalle osui myös ihan huikea yhden miehen aikaansaama Ilolan arboretum.



Lämpimät kelit tulivat vasta elokuussa ja slloin puutarhassa näytti tältä.





Ja viimein järvienkin vedet lämpenivät uintikelpoisiksi.




Elokuun loppupuolella oli taasen juhlan paikka, kun vietimme 30-votishääpäiviämme, kuinkas muuten  kuin reissulla ja tällä kertaa Tuurissa.




Samalla reissulla ihastelimme Ähtärin lumileopardeja.



Syksy ja syksyn kukkivaisia.




Syksystä tulikin oikea voimainkoitos, kun sairastuin ja Kerttulillekin oli käydä huonosti.





Nyt olemme jo molemmat suht' kuivilla eli toipumisen tiellä ja uuteen vuoteen koettelemuksien jälkeen ehkäpä himpun verran armollisempina ja kiitollisempina elämää kohtaan.

Käsityörintamalla ei paljoakaan tapahtunut, kun puutarhailu on imaissut minut lähes kokonaan.
No litanpa kollaasin vähäisistä askaroinneistani kuitenkin.




Reipasta tammikuuta ystävät!

Nina

5 kommenttia:

Ulla kirjoitti...

Hieno vuosikatselmus kuvina.

Sussi kirjoitti...

todella kaunis vuosikooste!

Hyvää uutta vuotta!

jenni kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Mari kirjoitti...

Hieno katsaus. Hyvää uutta vuotta!

Nina kirjoitti...

Kiitos toivotuksista!

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de