torstai 6. kesäkuuta 2019

Alkukesän puutarharetkiä

Tässä kevään ja alkukesän aikana olemme visiteeranneet muutamassa puutarhakohteessa.
Ensimmäinen retki toukokuussa kohdistui Tammisaareen ja siellä Gullön kartanon Kukkalaaksoon, jonne on istuteltu narsisseja noin 40 000 kappaletta.




Oli vaan niin koleaa, että paljon oli nupullaan olevia.





Vanhan navetan vintille oli tehty kahvio, jossa nautimme ihanaa raparperi mehua ja kahvit kera makoisan raparperipiirakan.


Yövyimme Tammisaaressa aika persoonallisessa majapaikassa meren tuntumassa.


Tammisaari on kaunis paikka.


*****************

Seuraava retki tehtiin heti tässä kesäkuun alussa Helsinkiin ja siellä kohteena Roihuvuoren Japanilainen puutarha.











Samalla reissulla kävimme ihastelemassa Haagan rhodopuistoa, jossa atsaleat kukoistivat eri väreissään, alppiruusut vielä nupullaan.







Rohkeita kyyhkyjä tepasteli myös puistossa ja mustarastas lauleli.


Kivaa kesäkuun alkua !
Nina


5 kommenttia:

Päden paja kirjoitti...

Aivan ihania kuvia❤️ Mekin pääsimme tänä vuonna ensimmäisen kerran ihastelemaan kirsikkapuiden kukintaa tuonne Roihuvuoreen. Rhodopuistokin näyttää upealta! Mukavaa alkanutta kesäkuuta❤️

Nina kirjoitti...

Kiitos Päde! Suomessa on paljon kivoja puutarhakohteita.

pike kirjoitti...

huh mä olenkin etsinyt sun blogia, mut et ollutkaan vastannut, eipä se nyt haittaa,
oletkohan lukijanani, kun en sieltä löytänyt blogia,? tänään ostin uusia muroja ransulle, saa nähdä miten ne sulaa.
Onpa kaunista tuolla haagassa, varmaan tuoksut mahtavat.
Tammisaaresta minulla on traagisia muistoja, siitä olen kertonut blogissanikin.

Nina kirjoitti...

Pike; olen harvakseen bloggaillut, kun puutarha vie kaiken sille liikenevän ajan. Kyllä muistaakseni olen lukijasi.
Haagan atsaleat tuoksuivat kyllä, toiset ihanalle, toiset huikka liiankin vahvasti.

Navettapiika kirjoitti...

Ihania kohteeta kaikki. Aiva maharottomia nua atsaleeat.

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de