sunnuntai 15. joulukuuta 2019

Jo joulukuu

Niinpä vain loppusyksy hurahti ohitse, etten ehtinyt juurikaan päivittämään blogia.



Muutaman kuvan ehdin kuitenkin tallentaa syksyltä.











































Syksyn keramiikkaryhmässä tein joulunpunaisia kukkasia.




***********************************


Olen järjestellyt muistisairaan äitini asioita ja viimein saanut hänet turvalliseen palvelusumiseen.
Nyt hiukan huilahdan ja muistan blogiani tällä jouluisella päivityksellä.


Pari taatelikakkua olen leiponut odottelemaan jouluvieraita.



















Tuttavalta saadun vanhan mäntyisen lasten tuolin tuunailin uuteen kuosiin kalkkimaalilla ja nyt se somistaa joulua tontun kera. Jospa siihen joskus jokin pikku-ystävä istahtaisi.




Amaryllikset kuuluvat aina jouluihini, tällä kertaa pinkkinä.


Joulusta tulee tänä vuonnaerityisen rauhallinen ja sitä olen toivonutkin.






Oikein hyvää joulua!
Merry Christmas!

Nina 

11 kommenttia:

pike kirjoitti...

Hyvää Joulua sinulle ja ihanille lemmikeille! Samoin äidillesi !
Meidän Ransu on nyt 2v.olen jo löytänyt oikean ruokavalion mikä sille sopii, eli enimmäkseen raakaliha pullia koirille tarkoitettuja nappien kanssa, pitää vatsan kondiksessa, monia kuukausia olen antanut myös lohi ja kala öljyä ruokaan (koiralle)mutta turkki ei ole muuttunut sen sileämmäksi, vaan takkuja tulee vaikka joka päivä kampaa hänet.
Miten sinun silkkisi turkki, ?onko sulla jotain vinkkiä turkin hoitoon?

TeSa kirjoitti...

Seesteistä ja kaunista. Toivon sinulle rauhaisaa aikaa, kaunista joulun odotusta ❤

Navettapiika kirjoitti...

Mullon tupannu mennä jouluvalamistelut aina pikkuusen (palioki) ressin pualelle. Tänä vuanna o toisin, ku me mennähän tenavien tyä. Mukavaa joulunaikaa!

Nila kirjoitti...

Aivan ihana tuoli ja hyvin kauniiksi sen olet koristellut. Amaryllikset olen ostanut viimevuosina leikkona. Meille tulee lapset ja lapsenlapset, mutta vielä kerkiämme rauhoittumaankin senjälkeen jos on tarvetta. 😀.Mukavaa kun vierailit blogissani toivottavasti tulet toistekin.

Nina kirjoitti...

Pike; Kiitos toivotuksista! Kiva, että Ransulle löytyi oikea ruokavalio. Meidän silkin turkki on ollut koko ajan helppohoitoinen. Nyt kun koiruli on jo vanhhus pesen n kerran kuukaudessa ja jätän hoitoaineen turkkiin ja käärinkoiran pyyhkeisiin, jotta hoitoaine imeytyy hyvin ja sitten vain harjaan auki.

Tesa; kiitos paljon ja samoin sulle oikein hyvää joulua!

Navettapiika; Kiitos! Mulla myös joulunaika on helpottunut, kun lapset aikuisia ja asuvat omillaan, joilla vieraillaan jouluisin.

Nila, Kiitos! Mielelläni tulen blogivierailulle!

pike kirjoitti...

*kysyisin vielä että mitä hoitoainetta käytät silkillesi ? * ransun turkki on niin kuiva ja sähköinen, tuo hoitoainekkin on vähän hakusessa,kun ei enää tehdä sitä mitä joskus saara silkille käytin.

Nina kirjoitti...

Pike, Käytän ihan kaupan hajusteettomia hoitoaineita ja välllä ihan omiakin ihmisten hoitoaineita, mutta kuten sanottu Kertun turkki on ollut koko ajan helppo ja silkkinen.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Ihanaa joulunaikaa Sinulle Nina. Upeat kukat olet taiteillut keramiikkatyöpajalla.

Sussi kirjoitti...

Hyvää joulua!

Rahkasammal kirjoitti...

Hyvää ja onnellista Uutta Vuotta Sinulle ja rauhaa äidillesi:)

Nina kirjoitti...

Kiitokset kaikille toivotuksista! <3<3

schmetterlinge-0057.gif von 123gif.de